19. joulukuuta 2016

Pääkirjoitus, joulukuu 2016

DRAAMAN MAAILMASTA

 

Kuva: https://pixabay.com/fi/peite-pulcinella-pulcinella-naamio-1636121/

Draama on näytelmiä, elokuvia, tarinoita. Draama on tunteita. Draama on toimintaa.

Jo monien vuosien ajan minulla on ollut ilo opettaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa draaman kirjoittaminen -opintojaksoa luovan kirjoittamisen opiskelijoille. Kurssin alkaessa kipuilen opettajana joka kerta saman asian kanssa: Kuinka välittää draaman – ah niin ihanasta ja moniulotteisesta maailmasta – kirjoittamiseen tarvittavan, oleellisen ymmärryksen ja tiedon parin lähiopetusjakson aikana. Draama ja näytelmä kun pitävät sisällään niin monen taidegendren alueen: käsikirjoituksen, dramaturgian, ohjaajan- ja näyttelijäntyön, lavastuksen, tanssin ja eleet, puvustuksen, valot, äänen ym. ym. Parhaimmassa tapauksessa käsikirjoittaja hankkiikin kirjoittamisensa tueksi tietoa, kosketusta ja kokemuksia kaikista noista edellä mainittuista draaman osa-alueista.

Nykyajan teatterintekijät eivät näytelmää ylöspannessaan välttämättä piittaa kirjoittajan toiminnan tai tunteiden näyttämisen ohjeista, parenteeseista. Käsikirjoitukseen olisikin osattava kirjoittaa niin toiminnan kuin tulkinnankin mahdollistavaa dialogia dramaturgisesti ehjää tarinaa ja juonta unohtamatta. Tämä ei ole helppo tehtävä ja siksi kokonaisen näytelmän kirjoittaminen niin haastavaa ja työlästä onkin.

Draamassa "kill your darlings"  eli tekstin hiominen ja lyhentäminen näyttelijän suuhun sopivaksi voi tuntua raa‘alta prosessilta, mutta lopputulos kyllä maksaa vaivan. Tämän lehden monologi- ja dialoginäytteet kertovat paitsi tämän vuoden opiskelijoiden henkilökohtaisesta draaman kirjoittamisen lahjakkuudesta, myös siitä, että lyhyessä ajassakin opetuksessa pääsee aika pitkälle. Etten sanoisi jopa asioiden ytimeen.

Dialoginäytteissä pyrittiin vahvistamaan yksittäisten sanojen ja lauseiden voimaa, erilaisen tulkinnan mahdollistavaa kohtausta ja muutamien sanojen avulla näkyväksi tulevaa tapahtumien etenemistä. Shakespearen Kuningas Lear -näytelmän (suom. Matti Rossi) tapahtumat taas kirkastuivat entisestään roolianalyysien, hahmojen taustatarinoiden ja piilotekstiharjoituksen avulla tuottaen hienoja, näyttämölle suoraan sopivia monologitekstejä niin sisällöltään kuin rytmiltäänkin. Samaistuminen roolihahmoon toi kuuluvaksi myös kirjoittajan oman äänen.

Draaman keskiössä on ihminen. Kaikkine hyveineen ja paheineen. Missä määrin kasvu- tai yhteiskunnalliset olosuhteet tai ihmisen syvin olemus vaikuttavat siihen, millaisia valintoja ihminen tekee, saatetaan draamassa näkyväksi.

Draama paljastaa. Draama puhdistaa. Draama tekee ehjäksi. Eläköön draama ja teatteri!


Marjo Kemppainen
draaman kirjoittamisen opettaja

Kuva: https://pixabay.com/fi/anonyymi-studio-ihmiset-valokuvaus-657195/

Regan, monologi

(Kuningas Lear)


Voi elämääni! Voi minua! Ikuinen kakkonen! Ei. Vaan ikuinen kolmonen.

Ensin on tuo täydellinen prinsessa Cordelia. Aina ensin Cordelia, tuo hännystelijä. Pitkine vaaleine kiharoineen. Isän ikuinen lemmikki ja lellikki. ”Tule syleilyyni”, sanoo isä. ”Olet kuin äitisi”, sanoo setä Kent. Ja sitten vanhimman voimalla Coneril, tuo, johon minua ikuisesti verrataan ja aina huonommaksi todetaan. ”Katso mallia sisarestasi”, sanoo isä. ”Miten sinä olet noin sotkuinen, miten noin hidas”, sanoi mummo,. Onneksi siitä haahkasta sentään päästiin. Vähän vain myrkkyä sherrylasiin. Sanoisitte suoraan, että olen tyhmä, kun sitä kuitenkin tarkoitatte! ”Rakasta siskoasi”, toistelette. Käärmeiden perintöä on sisarusrakkaus. Sylkäisen rakkauden suustani. Silmillenne minä sylkäisen rakkauden.

Miksi edes synnyin? Tiedän, että poikaa minusta toivotte. Poikanako olisin kelvannut? Te puitte minut housuihin ja paitoihin. Te sanoitte, että ei kaikista ole prinsessoiksi.

Kyllä minä näin teidän säälivät katseenne, kun hiukseni muuttuivat korpinmustiksi. Kun silmäni muuttuivat hiiltäkin tummemmiksi. Sukunne, minä sanon sukunne, koska siihen en tahdo kuulua! Sukunne vaaleat kiharat heiluen ja siniset silmät sääliä loimuten te katsoitte minua kuin muukalaista. Ulkopuolelle minut suljitte jo varhain. Te petojakin pahemmat! Eivät edes pedot hylkää lapsiaan.

Minä kostan. Vannon, että kostan. Juotan teille käärmeiden, sisarusvihan maljan ja katson, kun kärsitte. Katson ja nautin, kun kärsitte.

Joku tulee! Minun täytyy liimata naamioni. Hymy kasvoille ja takaisin osaani! Ei ole paljastuksen aika. Ei vielä koston aika.

Mutta vannon: vielä on hymynne kuoleva.


Anne Ahonen

Kuva: https://pixabay.com/fi/nukke-harlequin-kasvot-naamio-50180/

Albanian herttua, monologi 1

(Kuningas Lear)


   Kauhea on ollut tämä päivä.
   Kuolleita ovat kaikki petturit ja juonittelijat.
   Kuolleita ovat myös Cordelia ja vanha Glouchester.
   Kuninkaamme ei jaksanut enää elää kauheudessa, jonka itse käynnisti.
   Tarvitsemme uuden kuninkaan. Edgar Glouchesterin poika on siihen tehtävään kelvollisuutensa osoittanut.
   Kuinka huonosti tunsin sinut Generil, puolisoni. Kuinka valta isältäsi sinut muutti, turmeli. Kuinka naisen vietit, ahneus, julmuus houkuttivat sinut Edmundin ansaan, siskosi murhaajaksi, puolisostasi luopujaksi.
   Cornwall sortui naisten juonten toimeenpanijaksi.
   Juorut, valheen viestit saivat sodan syttymään, veivät kuolemaan myös Cordelian.
   Hallitsijalleen uskolliset Kent ja Edgar jäivät elämään.
   …Itse olen väsynyt. Valtaan. Juonitteluun.


Juhani Hassi

Kuva: https://pixabay.com/fi/esitt%C3%A4j%C3%A4n-vaihe-audiance-parveke-1209055/

Albanian herttua, monologi 2

(Kuningas Lear)


Voi tuota onneni päivää, kun herrani, kuningas Lear suostui armollisesti pyyntööni saada  vanhin tyttärensä vaimokseni! Kaikkien kosijoiden joukousta kuninkaani näki minut kunnialliseksi mieheksi seisomaan tyttärensä rinnalla!

Kuinka suloinen Goneril olikaan! Voi, miten hän miellyttikään silmääni. Viehätysvoimansa lumosi minut heikoksi edessään. Ja hän vietteli minut silmillään, makea oli hänen suunsa, vastaanottavainan ruumiinsa! Tiesin, että kutsumukseni oli palvella tätä maata yhdessä hänen kanssaan.

Onnellisa olivat ne päivät, kun käyskentelimme kunniakujalla kuninkaani oikealla puolella. Vieläkin voin kuulla kansan hurraa-huudot ja tuntea rinnassani miehisen ylpeyden pusertavan hehkun, kun muistelen tuota aikaa!

Ja nyt, minä vaikerran, kuinka sokea olen ollutkaan! En ole nähnyt sitä, mikä vaimossani on jo alusta alkaen siinnyt. Vallanhimo, itsekkyys ja juoniminen omaa isäänsä vastaan! Minun kuningastani vastaan! Maatamme kohtaa tuho! Ja minä olen tuhon oma tuon katalan vaimon rinnalla.

Kunpa jumalat voisivat perua tuon kohtalon päivän! Päivän, jolloin vaimoni yhdessä sisarensa kanssa sai kuninkaaltani hallintavallan tälle maalle. Minä huomasin, kuinka Goneril ei tarvinnut minua enää. Aviovuoteemme kylmeni. Yhä useammin hän vetäytyi omaan huoneeseensa. Sulki oven edessäni kiinni. Ja lopulta hän teki niin joka ikinen yö. Pimeys täytti hiljalleen kaikki linnamme huoneet ja käytävät. Ja se hiipi minunkin sopukoihini, miehisyyteni alkuvoimaan. Gonerilin ovi pysyi kiinni. Minä aavistin kyllä pian, kenen syliin hänen tiensä vei.

Nyt hän väittää, että Ranska uhkaa tätä maata. Ei, vaan hänen vallanhimonsa ja intohimonsa siihen äpärään vie tämän maan tuhoon! Totuus tulee vielä esiin. Mikä maamme voi nyt pelastaa? Petos vai uskollisuus? Niin totta kuin olen itse Albanian herttua, säilytän kunniallisuuteni. Tuon jalon piirteeni, jonka kuninkaani minussa aikanaan näki. Herrani Kuningas Lear, saakoon tästedes syvimmän uskollisuuteni. Silloin jumaltakin ovat puolellani. Tämä maa tarvitsee arvoisensa taistelijan! Kunniallisuuteni pelastaa tämän maan tuholta!


Iiris Viheroksa

Kuva: https://pixabay.com/fi/ihmiset-teatteri-monologi-430534/

Kentin jaarli, monologi

(Kuningas Lear)


Puuduttaa! Pakko saada taas veri kiertämään. Miltä tuntuukaan tästä nousta! Ah, tämä pistely. Tässä istun enkä muuta voi. Pah. Istun kuin alin hylkiö, pahin rikollinen. Sekö minut särkee? Ei, ei! Miehistä sydäntäni repii se, mikä loukkaus tämä on kuningastani kohtaan. Kaiken muun saastan päälle, mitä hänen päälleen on heitetty. Vielä tämä!

Hmm. Mikä hulluus häneen on iskenyt? Tuohon kunnioitettavaan mieheen, maamme isään, joka viisaasti on hallinnut, valtaansa kasvattanut. Valtako hänet on sokaissut erottamasta vilpittömyyttä petollisuudesta? Miten isä voi vaihtaa lapsensa puhtaan rakkauden makeisiin puheisiin?

Hoh! Mikäpä pakko minun oli tähän itseni saattaa? Olisin voinut suoria tieheni. Vapaus minulle annettiin, kun maanpakoon karkoitettiin. Kunniallisena miehenä olisin voinut aloittaa elämäni uudessa maassa. Vapaana tästä kaikesta, mikä valtakuntaamme mädättää. Pthyi! Mutta olisinko voinut katsoa peiliin kuin mies, joka tietää kuunnelleensa sydämensä ääntä, uskollisena itselleen, omille aatteilleen. Eikö siinä ole syy tähän, että olen kahleissa kuin koira?

Aamu valkenee jo. Niin vain tämäkin aamu. Kuinka lempeästi aurinko kohtelee jalkapuuhun kahlehdittua!

Tuolta hän tulee. Myötähäpeäni on suuri. Mikä loukkaus! Mikä halveksinnan osoitus tämä hänelle on. Silti kaikki ei ole menetetty! Niin kauan kuin vereni kohisee, elän hänelle, häntä varten. Vielä tästä nousen. Teen sen, mitä omatuntoni ja kunniani vaatii. Kauan eläköön kuningas!


Marjukka Tanska

Kuva: https://pixabay.com/fi/jalat-tangerm%C3%BCnde-suu-kymmenen-433607/

Goneril, monologi

(Kuningas Lear)


Minä rakastan sitä irstailevaa sikaa ja veitikkapukkia. Kiimaista apinaa ja mahtihärkää. Härkää sarvista ja kiinni kettinkiin. Se ei pääse talostani koskaan. Kun lähden töihin se jää liekaan ja saa päivän aterian. Voimissaan sen on pysyttävä. Enhän minä mitään syöttöporsasta ole itselleni hankkinut. Niinpä sen ruoka on optimaalinen määrä proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia, että jaksaa sonniseni kunnolla painaa muttei pääse pulskistumaan. Hyvin se saa talossani liikuntaakin, vaikka ei pääsekään ulkoilemaan. Aamulla heti herättyä alkaa jumppatunti, minä istun selän päällä ja härkä punnertaa sata kertaa. Sitten se on sopivasti lämmennyt ja sitten kiepsautan sen selälleen ja istun sen naamalle. Härkä nousee villiin ja hönkii sieraimistaan lämmintä kosteaa ilmaa maailman pyhimmälle alttarille. Minä upotan käteni sen paksuun tukkaan, puristan tiukasti nyrkkini tukistukseen ja ohjaan sen liikkeitä. Se on mahtava elukka, väsymätön, voimakas, raivoisa. Sillä on täydellinen kieli, pehmeä ja vahva. Tämä sonni tietää mitä se tekee, se on sillä sen elukanveressä, pettämätön vaisto. Minä ratsastan härkäni kielellä läpi seitsemän maailman ja kun saan tarpeekseni minä tartun sen kasvoihin, jotka suolainen meteni on kastellut likomäräksi hiuksia myöten. Minä nuolen härkäni pedonkasvoja, korvia, silmäluomia. Minä puren sen korvaan merkkini ja imen sen huuliin mustelman. Minä upotan rintani vasten sen suuta ja imetän poikaani tulen kiehuttamalla maidolla. Mesi kastelee pedon vatsan ja sen karkeiden karvojen keskeltä nousee silkin peittämä toteemipaalu valmiina yhtymään jumalattareen, joka sitä suuressa armossaan haluaa tänä hetkenä rakastaa. Pakanallinen toteemipaalu sulautuu pyhään alttariin ja hetken ne hallitsevat yhdessä taivaita ja maita, vettä ja tuulta, tulta ja savua.  Napsautan härän kiinni kahleisiin ja sujahdan pikkumustaan ja viisitoistasenttisiin ja viidestilaukeavan suljen pikkulaukkuuni. Ajan suoraa tietä siskoni talolle ja kun hän avaa oven pitsissä ja hepenissä, minä posautan siltä nartulta aivot pitkin viidenkymmenentonnin taideteosta. Se haiseva emakko, se kuiva känisevä vuohi uskalsi havitella minun härkääni. Se ei pelaa joka pelkää. Kotona härkä ei saa levätä enää kauaa, sillä tällä verenpunaisella latauksella joka tuntuu kipuna kehossa ja sykkeenä alttarilla juhlitaan vielä koko pitkä ihana yö.


Maria Kurtti
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/h%C3%A4%C3%A4y%C3%B6-morsiansulhanen-voima-1116722/

Kuningas Learin vaimo, monologi

(Kuningas Lear)


Tässä minä makaan, näiden raskaiden verhojen takana. Ilma huoneessa on niin tunkkainen. Palvelijat kävivät aamulla sijaamassa vuoteen. Mutta eiväthän he saaneet avata ikkunoita. Vetää, sanoivat. Pieni tyttäremme, Cordelia, elämäni ja näiden päivien iloa ja aurinko, kävi hetken vierelläni. Toivoa tähänkin päivään!

Minun elämäni sinun rinnalla ei aina ole ollut helppoa, se on ollut paljon työtä ja huolta. Usein pelkäsinkin! Sinun ainaiset sotaretkesi ja juonittelevat alamaisesi.  Yritinhän minä keskustella kanssasi, mutta et sinä halunnut kuulla. Olisi sinunkin hyvä oppia kuuntelemaan rehellistä puhetta. Hyväksyä uusiakin ajatuksia. Imartelua  kyllä saat ja olet saanut.  Nainen, mitä sinä ymmärrät valtakunnan asioista. Niin sinä sanoit!

Kuukausia  kestäneiden sotaretkien  jälkeen, ne voitonjuhlat!  Sinä juhlit sotilaittesi ja neuvonantajiesi kanssa päivä kausia. Ja minä jaksoin senkin! Rakastin.

Minä lahjoitin sinulle kolme kaunista tytärtä. Tiedänhän minä: poikia sinä odotit. Jokaisesta.

Minä näin kuinka sinä rakastit Cordeliaa, nuorimmaistamme. Entäpä kaksi vanhempaa tytärtämme?

Sinua minä kuitenkin odotan. Jospa tulisit ja auttaisit minut ikkunan luo. Näkisin vielä linnan puutarhan, jossa tyttäremme leikkivät. Näkisin auringon laskuna nummen yllä.

Lääkärini ei antanut toivoa paranemiseen. Minä en jaksa enää. Hyvästi rakas mieheni Learin!


Kaija Eskola

Kuva: https://pixabay.com/fi/timantti-rengas-korut-h%C3%A4%C3%A4trakkaus-441784/