28. helmikuuta 2017

Pääkirjoitus, helmikuu 2017

Lue runoja, kuuntele runoja, leiki runoja


Perusopintojen runokurssin viikonlopputapaamiset ovat nyt ohi. Kiitos. Oli mukavaa tavata uusia ihmisiä runouden äärellä. Juuri sillä tavalla runous elää.

Mitä jälkiä minuun viikonlopuista jäi?

Ainakin lukemisen jälki. Olin taas aivan mielissäni, kun pääsin kantamaan kassillisen kirjoja luokkaan ja näyttämään mahtavia runoja dokumenttikameralla. Vaikka työni siellä sun täällä hyppivänä sanataiteilijana on unelmani, on se myös puurtamista, jossa helposti kadottaa yhteyden siihen, mikä runoissa oli kerran niin ihmeellistä. Kun näytän runoja muille, muistan taas. Se kantaa siihen, kun luen yksin, about runokirjan viikossa, kuudentoista vuoden ajan jo.

Toinen jälki on keskustelun jälki. Minusta tuntui, että puhuimme paljon, muutkin kuin minä. Olin iloinen siitä, miten täydensimme toisiamme. Joku kiinnitti toistuvasti huomiota sanojen monimerkityksellisyyteen, toinen uskalsi olla rakentavan kriittinen palautteen annossa, kolmannella oli rytmitajua, neljännellä hyvä sydän.

Auki-lehteä varten oli kaksi kirjoitusharjoitusta, joista sai valita mieleisensä ja kirjoittaa tekstin. Leikin ilmaisuvoimaa ja sanomista niin, että tuntuu.

1. Kirjoita runomuotokuva nukkuvasta ihmisestä, esimerkiksi lapsesta, puolisosta, ystävästä. (Katsele häntä noin puoli tuntia ja kirjoita samalla näkemästäsi runo. Tärkeintä on katsominen. Vietä pidempi aika katsomalla ihmistä kuin paperilla syntyvää runoasi. Kun olet saanut runoon idean ja kuvia, älä silloinkaan lopeta katsomista. Katso yhä uudestaan. Kun luulet runon olevan valmis, katso silloinkin vielä ja anna jonkin muutoksen tulla runoon. Lue runo aamulla hänelle ja kysy lupaa julkaista.)

2. Elaine Trewittin harjoitus äärimmäisen opettavaisesta teoksesta Writing works. A Resource Handbook for Therapeutic Writing Workshops and Activities menee vapaasti sovellettuna näin: Kuvittele eläintarha, jossa ei olekaan näytteillä karhuja ja kirahveja vaan esimerkiksi pelko, ujous, rakkaus, nauru, viha, aika, uni, vanhuus jne. Kirjoita proosaruno jostain tarhan asukkaasta kuin kyseessä todella olisi tarhan esittelykyltti. Mitkä ovat esimerkiksi vihan tuntomerkit ja elintavat. Mikä on sen reviiri, miten viha lisääntyy (onko esim. soidinrituaaleja) ja hoitaa poikasiaan, mitä viha syö ja miten se suojautuu luontaisilta vihollisiltaan. Onko naaras- ja urospuolisessa vihassa eroja? Toki viha voi olla joku suvuttomasti lisääntyvä otuskin. Kirjoita runon loppuun, mitä on tärkeää huomioida hoidossa. Jos tarhan vieraita on tarpeen varoittaa vihan jostain, varoita.

Odotan tekstejä.

Timo Harju
Sanataiteilija, lyriikan opettaja


P.S. Olen lukenut viime päivinä ruotsalaisen Bruno K. Öijerin suomennettua runoteosta Trilogia. Hurjia näkyjä!



Kuva: https://pixabay.com/fi/ennätys-vanha-runous-kilpi-680826/

Epävarmuus

Tämä sitkeä ja salakavala loinen esiintyy kaikkialla maapallolla. Taianomainen lumoaja, joka valitsee isäntäeliönsä nirsoilematta. Taitava puhuja ja väittelyn maailmanmestari. Oikealla ruokinnalla epävarmuus saattaa kasvaa moninkertaiseksi. Sen suurinta herkkua ovat heikko mieli ja pelko. Laumaeläimenä se viihtyy parhaiten lajitovereidensa seurassa, josta se saa lisävoimaa. Epävarmuuslauma kykenee yhdessä lähes yliluonnollisiin tekoihin.

Sukupuoleton epävarmuus lisääntyy jakautumalla uuteen isäntäeliöön, johon se juurruttaa itsensä viekkaasti viettelemällä. Tämä vaihe on epävarmuudelle vaarallisin, sillä jos se ei ehdi kasvaa tarpeeksi isoksi ja vahvaksi, uuden isäntäeliön vastamyrkyt saattavat tuhota sen. Vaarallisimpia myrkkyjä ovat vahva mieli ja luottamus. Tukevasti juurtunut, täysikasvuinen epävarmuus on kuitenkin lähes mahdotonta tuhota. Hyvinvoiva, tyytyväinen yksilö hallitsee isäntäeliönsä täydellisesti ja lisääntyy terhakkaasti.

Epävarmuudella ei ole ulkoisia tuntomerkkejä, sillä se on erittäin muuntautumiskykyinen ja sulautuu aina ympäristöönsä. Tämä näkymätön, hajuton ja lähes äänetön loinen on yksi maapallon laajimmille levinneistä eliöistä. Vaarallisuudestaan huolimatta valovoimainen ja karismaattinen epävarmuus on ansainnut kunniapaikkansa, sillä se on yksi tarhamme suosituimmista kohteista.


VAROITUS: Koska epävarmuus on erittäin nopea lisääntymään, vierailijoita pyydetään pysymään turvakaiteen takana. Ruokkiminen on ehdottomasti kielletty!


Nimim. Fatosh 


Apatia

Lajille tyypillisiä tuntomerkkejä ovat häilyvän limainen ulkomuoto ja suuret pyöreät silmät, joilla yksilö tutkii ympäristöään. Apatia kuitenkin päästää lähelleen vain harvan, joten näköhavainnot perustuvat yksittäisiin kertomuksiin, eivätkä tuntomerkit ole muuttumattomat. Toisinaan yksilöt ovat puhtaan valkeita, kun taas toiset tummempaan ympäristöön tottuneet voivat olla yönsinisiä. Apatia sulautuu ympäristöönsä kameleontin lailla, sillä sen selviytyminen riippuu kyvystä piiloutua.

Apatia elää ja lisääntyy loisimalla. Se kiinnittyy huomaamattomasti isäntänsä selkäpuolelle ja kasvaa nopeasti erottamattomaksi osaksi tätä. Lisääntyminen tapahtuu solujen jakautumisen avulla, missä apatia tarttuu isäntänsä solujen kautta tämän jälkeläisiin. Ilman isäntää apatia pesii toisten eläinten jättämissä pesissä tilapäisenä selviytymiskeinona. Kaikkiruokaisena ja muuntautumiskykyisenä se selviää ympäristöstä kuin ympäristöstä aina siihen asti, että uusi isäntä löytyy. Loisiessaan se elää kuluttamalla isäntänsä voimia ja ravintoa, jättäen usein etenkin isäntänsä ilovarastot vajaiksi.

Apatia ei ole aggressiivinen, mutta vaanii ovelasti ja katoaa usein huomaamattomasti elinympäristöstään uuden isäntänsä mukana, jolloin sen paikantaminen ja eristäminen isännästä tulee lähes mahdottomaksi. Useimmiten lajiyksilöt selviytyvät yhden isännän avulla tämän elinkaaren loppuun asti, eikä isäntänä toimiva eliö usein huomaa loista laisinkaan, ja yritykset karkottaa apatia ajavat sen usein yhä syvemmälle isäntänsä pinnan alle. Pitkäikäiset lajiyksilöt kasvavat kuluttamansa ravinnon avulla lopulta jopa isäntäänsä suuremmiksi, joskus varastaen jopa suurimman osan elintoiminnoista omikseen, kunnes isäntä kuolee ja apatia joutuu etsimään uuden kodin.

Tarhassa oleva yksilö tunnetaan uteliaisuudestaan, tämän lajiyksilön voi nähdä kurkistavan puun takaa etsien uutta isäntää. Suurien silmien ja uteliaan käytöksen luoma ystävällinen olemus on kuitenkin harhaa, eikä metallivahvisteinen häkki ole turhaan eristämässä sitä yleisöstä.


Iida Putkonen

Kuva: https://pixabay.com/fi/kameleontti-jemenin-kameleontti-276601/

Nukut

Nukut
Poikaseni,
Kultapieni,
hetki sitten untuvikko,
nyt pesästä tähyät maailmaan.

Kun tulit luokseni,
käärin Sinut peittoon.
Siinä sinulla koko maailma,
turvassa sylissäni tuhisit.

Peittosi on kutistunut,
varpaasi tunkevat esiin jalkopäästä
kuin kysyen, onko jo aika?

Ei ole -

Tutkin levollisia kasvojasi.
rauhaisia unia katselet.

Poikaseni,
mieheksi kasvamassa.

Sisimpääsi kirjoitettu käsikirjoitus etenee.

Osaanko evästää Sinua oikein?
“… muista aina liikenteessä monta vaaraa ompi eessä… “
Ja hyvin tiedän, että poutasäällä pelkkä kävelykadun ylitys voi olla riski.

Minä en voi varjella sinua elämältä, johon Sinut on kutsuttu.

Yhtäkkiä nukut rauhattomasti.
Käännyt puolelta toiselle,
kuin taistelisit jotakin vastaan.

Peitto alkaa valua.

Poimin peiton.
En anna sen tippua alas.
Peittelen Sinut,
Poikaseni.
Varpaitasi en saa peiton suojaan.

Hymyilet unen läpi.
Turvassa luonani tuhiset.
- vielä.


Iiris Viheroksa

Kuva: https://pixabay.com/fi/jalat-vauva-vauvoille-vauvan-jalat-2046001/

Inho

Maan matoja
  toukkia
 mulle tarjottimella tuodaan

Suodaan vain huvit vähät
   ja pisaroina hehku elämän


Sirkalta väännän nyt niskat mä nurin!
    Lihaa ja sisäelimiä on saatava
   
                                               Uneksin murhasta
Kun odottaa tuntemattoman saaliin lankeamista kello pysähtyy
hetki lentää kevyenä huokauksena veltostuneen nahkani yli
ja tuuli nuolee silmät kirkkaaksi riitteestä jonka nälkä on verkkokalvoilleni polttanut

Eläinraatosi lojuu liejussa
  kamppailun jäljiltä värisevänä
  Hiivin ohitsesi lopulta hymähtäen
   unohtaen että puhuimme joskus samaa kieltä


  Sielu tyyntyy
     varisee kruunajaisvaatteet
       Jatketaan harjoituksia

                          häkissä
                                        jota
                                            
                                                 kodiksi
                                                                            kutsutaan




Anni-Sofia Kauppila

Kuva: Anni-Sofia Kauppila

Mukavuudenhalu

Levinneisyys: mukavuudenhalu on kaikkien tuntema yleisinhimillinen ominaisuus. Mukavuudenhalu on erittäin yleinen kaikilla ihmisen asuttamilla alueilla ympäri maailman, mutta se on voimakkaimmillaan ns. kehittyneissä maissa. Yleisiä tuntomerkkejä on mahdoton määritellä, mutta mukavuudenhalun jälkiä voi nähdä missä tahansa, missä on tai on ollut ihmisasutusta.

Pesintä: mukavuudenhalu asettuu ihmiseen jo ennen tämän syntymää ja kehittyy täyteen mittaansa ensimmäisten 18 – 20 elinvuoden aikana. Mukavuudenhalun menestys riippuu ihmisen elämän helppoudesta. Ympäristötekijöiden vaikutus mukavuudenhalun menestykseen on voimakas ja välitön. Suotuisissa olosuhteissa mukavuudenhalu saattaa kasvaa täyteen mittaansa jo ihmisen lapsuusvuosina.

Ravinto: mukavuudenhalu on kaikkiruokainen. Se voi käyttää ravinnokseen mitä tahansa, mikä on helposti saavutettavissa. Täysikasvuinen mukavuudenhalu hyödyntää estoitta myös kaikkea, mikä ei ole tarkoitettu sille (ks. jäljempänä Naamioituminen).

Lisääntyminen: mukavuudenhalu on lisääntymiskykyinen jo synnyttyään. Se lisääntyy suvuttomasti, joten sen ei tarvitse käyttää energiaa parittelukumppanin etsimiseen. Koska ihmisessä syntyneen mukavuudenhalun kasvu muistuttaa suuresti sen jälkeläisten kasvua, on mukavuudenhalun eri sukupolvien erottaminen samassa kantajassa lähes mahdotonta. Mukavuudenhalu on täysin itseriittoinen, eikä tarvitse symbioottista suhdetta tavanomaisiin hyveisiin, jotka se kokee kilpailijoikseen. Tästä syystä mukavuudenhalu syrjäyttää tehokkaasti esimerkiksi kärsivällisyyden, ystävällisyyden ja tyyneyden.

Luontaiset viholliset: mukavuudenhalun pahimmat viholliset ovat vastuuntunto ja itsekuri, jotka rajoittavat mukavuudenhalun kasvua ja lisääntymistä. Sekä vastuuntunnon että itsekurin heikkoutena on, että ne ovat opittavia asioita ja menestyvät ainoastaan niiden oppimiseen myönteisesti suhtautuvassa ympäristössä.

Naamioituminen: mukavuudenhalu on erittäin taitava naamioituja. Se omaksuu ihmisen perustarpeiden tunnusmerkkejä ja saa ihmisen luulemaan itseään oikeaksi tarpeeksi. Tämän mekanismin kautta mukavuudenhalu alkaa ohjailla ihmisen tunne-elämää ja vaatia ravintoa matkimalla perustarpeiden signaaleja. 

Vuorokausirytmi: mukavuudenhalu on päivä- ja yöaktiivinen, eikä lepää milloinkaan. Toisinaan se kuitenkin naamioituu lepäämisen tarpeeksi, vaikka ihminen olisi jo levännyt.

Muuta huomioitavaa: mukavuudenhalun kanta on elinvoimainen ja se on paikoin syrjäyttänyt esimerkiksi kohtuuden. On arvioitu, että jo n. 85 % kaikista ihmiskunnan kuluttamista resursseista käytetään mukavuudenhalun ruokkimiseen. Määrän uskotaan kasvavan lähivuosina.


Antti Kujala

Kuva: Antti Kujala

Katson sinua

Katson sinua nelivuotiasta                        
rauhaisaa unta nukkuvaa lasta
vaikka vasta
vauhtiviikarina pikkusiskon mopolla
tormasit sata lasissa

Sinä harohiuksinen pellavapääni,
joka aamuisin kyyristyt
kilpikonnaksi sohvalle
ja olet hetihereillä, kun huomaat
illalla lattialle lyyhistyneen lastenkirjan:
”Luetaan tämä!”

Sinä valetyyni juoksujalkani,
joka vedät haalarin päällesi
ja katoat työmiehen leikkeihisi,
kuljetat mukanasi isän meisselit autotallista
ja varmasti tiedät, missä on oksasakset,
kun joskus harvoin tarvitsen niitä

Sinä kujeilusilmä kokeilikkoni,
joka tasaisella äänellä testaat:
”Söin jo”
- ruoka lautasellasi

Sinä legoleikkijäni
kaivurikuskini
herkkunielijäni
pelipyytäjäni
runolausujani
vauhtivaloni
vessalaulajani

Vahvalla varrellasi hengittelet syvään
Näe lapseni unta hyvää
missä mielesi kulkeekaan

Aamulla rutistan sinut syliini
sata ja tuhat kertaa
enkä kerro että elämä ei ole
vaan että on
se elämä
mahdollisuus.


Marjukka Tanska