22. helmikuuta 2014

Esikoisjulkaisun alla - haastattelussa Jaakko Markus Seppälä

Kuva Milla Koramo

Kuljen haastattelua varten taiteilijan asuntoon, joka sijaitsee ilman takkiakin pärjää -kävelymatkan päässä omastani. Uudessa rappukäytävässä tuoksuu ummehtunut, mutta astuessani sisälle huoneistoon lupsakka mies tervehtii minua mustassa teepaidassa tarjoten teetä ja karjalanpiirakkaa.

Jaakko Markus Seppälän (s. 1983) pieneen kaksioon mahtuu persoonallinen koti - kolme hyllyllistä kirjoja, ja keittiön kirjahyllyn päälle asetettu keskiaikaisfantasia-tyylinen sotilaan kypärä. Makuuhuonetta koristaa vanha radio, olohuonetta uusi punainen sohva ja parveketta televisio jalkapallon seuraamista varten. MM-kisojen alkaessa kesällä, tuleva kirjailija täsmentää.

Raahesta Ouluun kotiutunut Seppälä koodaa työkseen tietoliikenneohjelmistoja Kyynel-nimisessä yrityksessä. Hän kuvaileekin itseään kirjoittavaksi diplomi-insinööriksi.  "Sitä voisi pitää harvinaisena yhdistelmänä, mutta ei se toisaalta Suomessa oo niinkään." Tietotekniikkaa Seppälä lähti lukemaan suoraan lukion papereilla, vaikka mediatuotanto ja journalistiikka kiinnostivat silloin enemmän. Pääsykokeissa hän ei kuitenkaan menestynyt. "Sitten mä kans mietin sitä, että se kulttuurituottaja ei kuitenkaan olis ollu mun paikka", Seppälä kertoo.

Koodaamisen lisäksi Seppälä on aktivoitunut freelancer-toimittaja ja laulujen sanoittaja, nykyään myös novellisti. Vuodesta 2010 asti hänen novellejaan on julkaistu mm. Portti-scifilehdessä aina Parnassoon asti. "Ehkä korkea-arvoisin julkaisu mitä mulla on niin se on Parnassoa ollu. Arvostettu kirjallisuuslehti", Seppälä myhäilee  karjalanpiirakan ääressä. "Reginassa oli tässä vastikään juttu. Kaunis haikaileva rakkaustarina."

Nyt työn ohella aikaa vie romaanin käsikirjoitus, nuoren miehen uusi alueenvaltaus. Cyberpunk-tarinan tulee kustantamaan Like. Julkaisua kaavaillaan ensi vuoden sydäntalveen. Se tekee Seppälästä 32-vuotiaana juuri ja juuri alle keski-ikäisen esikoiskirjailijan.

Miten kirjoittaminen ja työnteko ovat sopineet yhteen? Yllättävän hyvin, kun pakottaa, Seppälä luonnehtii. "Se mistä mä tingin ni, no ehkä mää näin sitten vähän vähemmän kavereita ja vähän vähemmän kävin tuolla baareissa."

Romaanin ensimmäistä versiota hän aloitti kirjoittamaan kesälomalla. "Silloin oli tosi tärkeää, että ei ollu mittään muuta ja sai rauhassa miettiä. Mutta sitten kun oli saanu sen melkein kuukauden sitä sitten tehä ja oli päässyt siihen rytmiin, niin se oli semmoinen vauhtipyörä joka piti tämän homman liikkeessä."

Samaan aikaan Seppälä teki käännössanoituksia bändilleen.  "Se on ollu kans hyvä sillai että on voinu pikkusen luoa uutta, että ei oo sitten tarvinnu vaan näihin oikolukuhommiin mennä."  Hän kutsuu laululyriikkaa helposti lähestyttäväksi kirjoittamisen muodoksi. "Ehkä nykypäivänä on kuitenkin luontevampaa kirjoittaa lyriikkaa kuin runoja runoja. Ehkä siksi kun musiikki on enemmän läsnä [arkielämässä] kuin pelkkä runous," hän pohtii.


Ritarin rynnistys

Laululyriikan kautta Seppälä sai ensimmäinen kosketuksen luovaan kirjoittamiseen, vaikka muistaa nuorempanakin kirjoittaneensa jo pitkiä tarinoita ja jännäreitä. "Tykkäsin jo ala-asteella kirjoittaa. Mä muistan pari hyvvää tarinaa mitä mää silloin kirjotin. Yksi semmonen tosi kova ritari¬tarina." Naurahdan. En voi sille mitään. Seppälä hurmaa välittömyydellään. Hän jatkaa hyvän¬tuulisena selostusta. Ritarin tarina jatkui neljännen luokan vihkossa monta sivua. "Ja sitten mä luin sitä, tarinoin siellä äikän tunnilla, ja se oli mahtavaa."

Tekniikan opiskelun aikaan fiktiivinen kirjoittaminen kuitenkin jäi vähemmälle, vaikka kaipuu kyti yhä. "Aina mä oon kokenu kirjoittamisen omemmaksi kuin tuon ohjelmointityön mitä mä teen nytten. Mä niinku oon ookoo siinä ohjelmoijana, mutta emmää saa siitä sellasta nautintoa ku kirjoittamisesta. Ja se ei tuu niin luonnostaan."

Vaikka erilaiset kilpailut ja julkaisemisen mahdollisuus kannustavat Seppälää, syy kirjoittamiseen on juurtunut syvemmälle. ”Siks mää sitä teen että sitä on niin mukavaa tehä." Mistähän tuo tunne sitten syntyy? "Siinä on monia hienoja juttuja", Seppälä luonnehtii ja mainitsee esimerkiksi yllättävät, kuin itsestään syntyvät tekstin pätkät. "Tai kun pitkän miettimisen jälkeen pystyy sanomaan jonkin asian viiltävällä tavalla hyvin."

Yliopistoaikanaan Seppälä osallistui Kirjoitelmien kimara -kurssille 2003-2004, ja Amerikassa vaihto-opiskelusyksynään 2008 hän kävi lyhyen luovan kirjoittamisen kurssin. Kuitenkin vasta Oriveden opiston viikon mittainen kesäkurssi antoi uskallusta heittäytyä kirjoittamiseen.  Siivet saivat tuulta, ja seuraavat puolitoista vuotta keväästä 2010 kevääseen 2011 Seppälä viettikin Orivedellä kirjoittamista opiskellen. Myös ensimmäiset novellit syntyivät silloin. "Siellä mä sitten kirjotin omastakin mielestä jo ihan hyviä novelleja niin sitten mä niitä kehtasin tarjotakin johonkin lehtiin."


Cyberpunk lumoaa

Novelleista nykyinen romaaniprojektikin lähti. Kirjoittaja osoittaa pöydän 210 sivuista oikoluku nivaskaa ylpeänä.  Oriveden viimeinen kevät oli lopuillaan, Seppälä mainitsee ja palaa ideansa syntyhetkiin. "Sen oli tarkotus olla semmonen niin sanottu dreampunkscifisysteemi. Unenhallintaa ja siihen liittyen juttuja."

Ensimmäisen cyberpunkkohtauksen piti toimia vain siirtymänä ennen varsinaista tarinaa, Seppälä innostuu kertomaan. "Mutta sitten mä huomasinkin että sitähän on hauska kirjoittaa sitä cyberpunkmaailmaa, että mä vähän vielä kirjoitan tätä ja katon miten tässä käy." Lopulta alku laajeni itsenäiseksi 30-sivuiseksi novelliksi, Seppälän mielestä parhaaksi siihenastisista töistään.

Muutkin kiiinnittivät novelliin huomiota, kun Oriveden jälkeen Seppälä tarjosi tarinaa kustantamoille. Silloin teksti kuului vielä laajempaan novellikokoelmaan. "Yheltä kustantamolta ei tullutkaan se perinteinen hylkäyskirje", Seppälä kuvailee innoissaan. Sen sijaan kustannusyhtiö Like kehottikin laajentamaan tarinan romaaniksi. Niinhän Seppälä teki, ja kiinnostuksen jatkuessa lähetti ensimmäisen version kommentoitavaksi. Toimittaja oli lukenut tekstin läpi yhdessä illassa, ja pian Seppälä allekirjoittikin kustannussopimuksen.

Genreltään romaani tulee siis edustamaan scifidekkaria, tarkemmin sanottuna cyberpunkdekkaria. Seppälä kertoo scifin olevan hänelle läheinen, vaikka pitää myös fantasiasta. "Enemmän on saanu sitten scifistä semmoisia tajunnan räjäyttäviä kokemuksia, että vou, että noiskin voi ajatella, ja että tommosestakin näkövinkkelistä maailmaa voi katsoa", hän kuvailee innoissaan. Miksi sitten nimenomaan cyberpunkia? "Cyberpunk ja minä klikkaamme yhteen" nuori kirjoittaja sanoo hymyillen.

Seppälä kuitenkin painottaa, ettei hän rajaa itseään vain yhden genren kirjoittajaksi. "Oonhan mää vielä kuitenkin aika nuori silleen kirjoittajana niin mä tykkään kokeilla monenlaisia eri tyylilajeja. Tää on yks semmonen tyylilaji mitä oon nytten kokkeillu, ja on sitten paljon muutakin."


Kirjoittamista, kirjoittamista, kirjoittamista

Seppälä käy edelleen kursseilla Orivedellä, vähintään joka kevät. Hän kokee hyötyneensä Oriveden ajasta. "Ei se ole pelkästään se, että oppisi kirjoittamisen mekaniikan vaan sekin, että oli niitä samanhenkisiä ihmisiä", Seppälä selventää. "On siinä ero. Olla sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samanlainen tarve kirjoittaa ku itellä on." Orivedellähän Seppälä pääsikin viimein toteuttamaan itseään.

Yleisesti Seppälä toteaa saaneensa apua myös deadlineistä ja palautteesta, joita saa muilta kirjoittajilta. "Toisaalta on mahtavaa että saa niinku rohkasua, ja kehuja jos on joku asia hyvin. Ja sitten toisaalta kyllähän sitä toinen lukija näkee aina paremmin ne virheet siellä tekstissä ku ite. Ite on aina vähän sokea sille omalle tekstilleen."

Uudet kokemukset ruokkivat tekstiä Seppälä sanoo, ja kehottaa aloittelevaakin kirjoittajaa hakeutumaan uusiin ja outoihin ympäristöihin. Myös kirjoittamaan. "Olis hyvä jos kokkeilis kirjoittaa erilaisissa tilanteissa ja erilaisina ajankohtina, erilaisissa mielentiloissa. Niistä voi yllättyä että löytää jotain sellaista mitä ei olis tiennytkään." Hän mainitsee ennen vieroksuneensa bussissa työskentelyä, mutta myöhempien kokeilujen myötä on kirjoittanut matkojen aikana hyviä tekstejä. "Sitä en ois silloin osanut arvatakkaan."

Laululyriikoita Seppälä kertoo työstäneensä läheisessä puistossa. "Mulla on aika monesti se että meen jonnekin muualle kirjoittaa kuin oon ihan tässä kotona. Sitten menin kans aika paljon kirjastolle kirjottamaan. Sitten tuo parvekekin oli vähän muualla kuin ihan tässä sisällä. Mää kirjottelin siinä monesti tuota jutskaa", Seppälä painottaa ja iskee kätensä oikolukunippuun ylpeän omistajan elkein.

Lähtiessäni saan kuulla vielä tarinan kirjahyllyn kypärästä. Se kuuluu Morgothille, Seppälän sanoituksissa esiintyvälle alter egolle. Taru sormusten herrasta –trilogiaa kronologisesti edeltävän Silmarillionin pääpirulle, taiteilija selventää. Fantasian ystävälle tunnistettava hahmo.

Aivan ovella Seppänen paljastaa haaveilevansa vapaan kirjoittajan urasta. Eittämättä motivoitunut ja idearikas tekijä siihen vielä pystyy. Lyhyen kotimatkan varrella pohdin toteamusta. Seppälän ensimmäistä romaaniaan saamme ehkä odottaa vuoden, mutta varmasti kuulemme miehestä ennen sitäkin. Muodossa tai toisessa. 

- Milla Koramo - 


Kuva Milla Koramo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti