23. huhtikuuta 2014

Pääkirjoitus, huhtikuu 2014

Kirjoittamisesta, juoksemisesta – ja Haruki Murakamista


Joskus kaikki tuntuu nivoutuvan yhteen. Niin ainakin nyt, kun pohdin miten keho ja mieli liittyvät kirjoittamiseen.

Sain intohimon kirjoittamiseen viime kesänä. Vaikka olen ollut aktiivinen liikkuja aina, olen vasta aikoina alkanut liikkua tavoitteellisesti. Minulle kehon tuntemus on luonteva osa kirjoittamista - vähintäänkin siksi, että istumatyö on muuttanut sitä, miten aktiivinen olen ylipäätään. Niinpä halusin sisällyttää sekä kirjoittamisen että liikkeen osaksi tämänkertaisen lehden teemaa. Kuinka kummassa satuin juuri päätökseni jälkeen löytämään japanilaisen romaanikirjailija Haruki Murakamin teoksen Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (englanninkielisestä laitoksesta suomentanut Jyrki Kiiskinen), sitä en osaa sanoa. Mutta teos osui ja lujaa, juuri silloin kun sitä tarvitsin.

Sattumalta olen juuri itse aloittanut aktiivisen juoksuharrastuksen, joten Murakamin puhe juoksemisesta tuntuu läheiseltä. Mistä Murakami sitten puhuu? Jo kirjan ensimmäisessä luvussa hän kertoo päätyneensä juoksuharrastukseen kirjailijauransa alussa, sillä halusi pitää kehonsa kunnossa. Koska minulle kirjoittaminen on istumatyötä, seisomatyötä, niskalihastyötä, jopa hiirikäsityötä, voin helposti nyökyttää päätäni: Näinhän se on! Vaikka se olisi kuinka intohimoista tahansa, pidemmän päälle pitkä paikallaanolo rasittaa! Silti Murakami yllättää: hän kertoo juoksemisen olevan paljon muutakin. Murakami jopa sanoo oppineensa suuren osan fiktion kirjoittamisen taidosta juoksemisella. Eikä vain juoksemalla, vaan juoksemalla joka päivä.

Murakamille romaanikirjailijan työ on käsityötä, ja sellaisena haastavampaa, kuin useat ihmiset ajattelevat. Paikallaan istuminen, armoton keskittyminen ja tyhjästä luominen, ja tarinan kasassa pitäminen vaativat hänen mukaansa enemmän energiaa kuin ihmiset kuvitelevat. Niinpä hän pitää pitkäjänteistä harjoittelua kirjoittamisen pohjana. Kestävyyden ja keskittymisen on oltava kohdallaan, muuten kirjoja ei synny. Murakamin mukaan harjoittelemalla näitä rajoja voi siirtää, ja siten oppia kirjoittamaan entistä enemmän ja paremmin. Samalla ideologialla hän myös juoksee: päivittäinen harjoittelu ohjaa kehoa tarkoituksen mukaisesti kohti omia fyysisiä rajoja ja niiden yli.

Vaikka Murakamille juokseminen on sopiva keino tasapainoittaa kehoa ja toisaalta haastaa itsensä edetäkseen kirjailijana, hän ei suosittele sitä kenellekään. Sen sijaan hän uskoo ihmisten löytävän omat tapansa. Minua Murakamissa kiehtoo juuri tämä yksinkertainen ja selkeä elämänasenne. Eipä siksi kai pitäisi yllättää, että mies aloitti kirjailijan uransa velkaisena, myymällä hyvin kukoistavan yrityksen, ja vain siksi, että koki kirjoittamalla voivansa saada aikaan jotain merkittävää. (Yllätti se silti.) Ja edelleen Murakami muokkaa muun elämänsä kirjoittaakseen vain paremmin ja paremmin.

On jopa hämäävää, miten paljon Murakamin sanat tuntuvat kuvastavan omaa elämääni – sekä kirjoittamisen että juoksemisen intohimoa ja tavoitteellisuutta. Kaikki nivoutuu jälleen yhteen. Se, kuinka paljon sen avulla opin kirjoittamisesta riippunee paljolti minusta itsestäni, mutta pidän lipun korkealla.


Toivotan mukavia hetkiä tämänkertaisen lehden parissa!

päätoimittajanne
Milla Koramo
Kuva Milla Koramo

Huhtikuu

Havupuunkaski, huhta,
Kuva Serge Bertasius Photography/FreeDigitalPhotos

aperio, aprilis,
                     kerro pila, aprillipila.

Tullut sen aika on.
Pohjoisnapa kumartaa,
                       aurinkoa kohti.

Päiväni kiitää pitempään
ohi yön pimeyden,
                     se ei aja taksilla.

Minun on mullattava,
pois talven valkeus,
                     eu-thanatos, hyvä kuolema.

Armaani hakisitko,
palmunoksan, tänä vuonna,
                      juhlista pyhimpään verhoudun.


- Pirkko Korkala - 



Sisäkkyys, puolikkuus

Kuva Milla Koramo












aina
se
sama
esprit de l'escalier
kuin pettävä palanen
omaa maata
sen tähden
pitää ylittää jotain
edes jotain                                                                                   jonne lähteä
jonne voisi juosta
käydä myrskyssä merelle,
näyttää
ettei
elämän
tällä
puolen
ole
enää
mitään

käytännössä se on vain karheus kämmeniä vasten
köyteen Merenkäyjän vetämässä solmussa
ainoa kuljettu ovi on se pimeä portti
läpikäveltävä upos ja kivun mediataatioretki
päättyy. omuuden kolkutus käy spiraaliportaalissa
mutta merenkurkussa, on valaita ja pursia nielevä syöveri
se ylitetään nyt. ja se omuus?              
jääköön rannalle

niskan vetinen narina
kuin raskasta köliä
                          vedettäisiin
                                           taivaalle
                                                         kanneksi

aallot
Rannassa
lyö                                                                                     lyö
korville                                                                           lyö
syrjään heitettyä hiekkaa. hiekkaa josta tuo Merenkäyjä punoo
punoo. punoo kalpeaa tiivistä köyttään palkeista pilviin asti.
pilvissä on hyinen tuuli. hiljaa ovat pilvet, ja taivas
ja pilviä vasten istuvat. taas, nuo omat
etäisyyttä janoavat kämmenesi
karheasti taivaankurkulla
sulkemassa pimeää
porttia. ja sinua
pimeyteen
sisään

- Milla Koramo -

Kuva Milla Koramo

Keho & mieli

Mielen kasvua

Mieli on multaa,
multa on
    sormissasi.
Maailma käsissäsi.

Meidän
    möyhennettiin
multaan,
    työnnettiin
pimeyteen,
    siemennettiin
kosteuteen.

Meitä ei heitetty pois.


Kuva Merja Hänninen
Kehomatkalla

Elämä on

omintasi.
Miten sitä tervehdit?
    Tervehdi
itseäsi.
    Istu
elämäsi etupenkille,
tämä kuva
on sinun.
    Maalaa
itsesi
siihen.
Takapenkkiläiset
säestävät laulullaan,
mutteivät
   ohjaa.

- Merja Hänninen -