19. joulukuuta 2016

Pääkirjoitus, joulukuu 2016

DRAAMAN MAAILMASTA

 

Kuva: https://pixabay.com/fi/peite-pulcinella-pulcinella-naamio-1636121/

Draama on näytelmiä, elokuvia, tarinoita. Draama on tunteita. Draama on toimintaa.

Jo monien vuosien ajan minulla on ollut ilo opettaa Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa draaman kirjoittaminen -opintojaksoa luovan kirjoittamisen opiskelijoille. Kurssin alkaessa kipuilen opettajana joka kerta saman asian kanssa: Kuinka välittää draaman – ah niin ihanasta ja moniulotteisesta maailmasta – kirjoittamiseen tarvittavan, oleellisen ymmärryksen ja tiedon parin lähiopetusjakson aikana. Draama ja näytelmä kun pitävät sisällään niin monen taidegendren alueen: käsikirjoituksen, dramaturgian, ohjaajan- ja näyttelijäntyön, lavastuksen, tanssin ja eleet, puvustuksen, valot, äänen ym. ym. Parhaimmassa tapauksessa käsikirjoittaja hankkiikin kirjoittamisensa tueksi tietoa, kosketusta ja kokemuksia kaikista noista edellä mainittuista draaman osa-alueista.

Nykyajan teatterintekijät eivät näytelmää ylöspannessaan välttämättä piittaa kirjoittajan toiminnan tai tunteiden näyttämisen ohjeista, parenteeseista. Käsikirjoitukseen olisikin osattava kirjoittaa niin toiminnan kuin tulkinnankin mahdollistavaa dialogia dramaturgisesti ehjää tarinaa ja juonta unohtamatta. Tämä ei ole helppo tehtävä ja siksi kokonaisen näytelmän kirjoittaminen niin haastavaa ja työlästä onkin.

Draamassa "kill your darlings"  eli tekstin hiominen ja lyhentäminen näyttelijän suuhun sopivaksi voi tuntua raa‘alta prosessilta, mutta lopputulos kyllä maksaa vaivan. Tämän lehden monologi- ja dialoginäytteet kertovat paitsi tämän vuoden opiskelijoiden henkilökohtaisesta draaman kirjoittamisen lahjakkuudesta, myös siitä, että lyhyessä ajassakin opetuksessa pääsee aika pitkälle. Etten sanoisi jopa asioiden ytimeen.

Dialoginäytteissä pyrittiin vahvistamaan yksittäisten sanojen ja lauseiden voimaa, erilaisen tulkinnan mahdollistavaa kohtausta ja muutamien sanojen avulla näkyväksi tulevaa tapahtumien etenemistä. Shakespearen Kuningas Lear -näytelmän (suom. Matti Rossi) tapahtumat taas kirkastuivat entisestään roolianalyysien, hahmojen taustatarinoiden ja piilotekstiharjoituksen avulla tuottaen hienoja, näyttämölle suoraan sopivia monologitekstejä niin sisällöltään kuin rytmiltäänkin. Samaistuminen roolihahmoon toi kuuluvaksi myös kirjoittajan oman äänen.

Draaman keskiössä on ihminen. Kaikkine hyveineen ja paheineen. Missä määrin kasvu- tai yhteiskunnalliset olosuhteet tai ihmisen syvin olemus vaikuttavat siihen, millaisia valintoja ihminen tekee, saatetaan draamassa näkyväksi.

Draama paljastaa. Draama puhdistaa. Draama tekee ehjäksi. Eläköön draama ja teatteri!


Marjo Kemppainen
draaman kirjoittamisen opettaja

Kuva: https://pixabay.com/fi/anonyymi-studio-ihmiset-valokuvaus-657195/

Regan, monologi

(Kuningas Lear)


Voi elämääni! Voi minua! Ikuinen kakkonen! Ei. Vaan ikuinen kolmonen.

Ensin on tuo täydellinen prinsessa Cordelia. Aina ensin Cordelia, tuo hännystelijä. Pitkine vaaleine kiharoineen. Isän ikuinen lemmikki ja lellikki. ”Tule syleilyyni”, sanoo isä. ”Olet kuin äitisi”, sanoo setä Kent. Ja sitten vanhimman voimalla Coneril, tuo, johon minua ikuisesti verrataan ja aina huonommaksi todetaan. ”Katso mallia sisarestasi”, sanoo isä. ”Miten sinä olet noin sotkuinen, miten noin hidas”, sanoi mummo,. Onneksi siitä haahkasta sentään päästiin. Vähän vain myrkkyä sherrylasiin. Sanoisitte suoraan, että olen tyhmä, kun sitä kuitenkin tarkoitatte! ”Rakasta siskoasi”, toistelette. Käärmeiden perintöä on sisarusrakkaus. Sylkäisen rakkauden suustani. Silmillenne minä sylkäisen rakkauden.

Miksi edes synnyin? Tiedän, että poikaa minusta toivotte. Poikanako olisin kelvannut? Te puitte minut housuihin ja paitoihin. Te sanoitte, että ei kaikista ole prinsessoiksi.

Kyllä minä näin teidän säälivät katseenne, kun hiukseni muuttuivat korpinmustiksi. Kun silmäni muuttuivat hiiltäkin tummemmiksi. Sukunne, minä sanon sukunne, koska siihen en tahdo kuulua! Sukunne vaaleat kiharat heiluen ja siniset silmät sääliä loimuten te katsoitte minua kuin muukalaista. Ulkopuolelle minut suljitte jo varhain. Te petojakin pahemmat! Eivät edes pedot hylkää lapsiaan.

Minä kostan. Vannon, että kostan. Juotan teille käärmeiden, sisarusvihan maljan ja katson, kun kärsitte. Katson ja nautin, kun kärsitte.

Joku tulee! Minun täytyy liimata naamioni. Hymy kasvoille ja takaisin osaani! Ei ole paljastuksen aika. Ei vielä koston aika.

Mutta vannon: vielä on hymynne kuoleva.


Anne Ahonen

Kuva: https://pixabay.com/fi/nukke-harlequin-kasvot-naamio-50180/

Albanian herttua, monologi 1

(Kuningas Lear)


   Kauhea on ollut tämä päivä.
   Kuolleita ovat kaikki petturit ja juonittelijat.
   Kuolleita ovat myös Cordelia ja vanha Glouchester.
   Kuninkaamme ei jaksanut enää elää kauheudessa, jonka itse käynnisti.
   Tarvitsemme uuden kuninkaan. Edgar Glouchesterin poika on siihen tehtävään kelvollisuutensa osoittanut.
   Kuinka huonosti tunsin sinut Generil, puolisoni. Kuinka valta isältäsi sinut muutti, turmeli. Kuinka naisen vietit, ahneus, julmuus houkuttivat sinut Edmundin ansaan, siskosi murhaajaksi, puolisostasi luopujaksi.
   Cornwall sortui naisten juonten toimeenpanijaksi.
   Juorut, valheen viestit saivat sodan syttymään, veivät kuolemaan myös Cordelian.
   Hallitsijalleen uskolliset Kent ja Edgar jäivät elämään.
   …Itse olen väsynyt. Valtaan. Juonitteluun.


Juhani Hassi

Kuva: https://pixabay.com/fi/esitt%C3%A4j%C3%A4n-vaihe-audiance-parveke-1209055/

Kentin jaarli, monologi

(Kuningas Lear)


Puuduttaa! Pakko saada taas veri kiertämään. Miltä tuntuukaan tästä nousta! Ah, tämä pistely. Tässä istun enkä muuta voi. Pah. Istun kuin alin hylkiö, pahin rikollinen. Sekö minut särkee? Ei, ei! Miehistä sydäntäni repii se, mikä loukkaus tämä on kuningastani kohtaan. Kaiken muun saastan päälle, mitä hänen päälleen on heitetty. Vielä tämä!

Hmm. Mikä hulluus häneen on iskenyt? Tuohon kunnioitettavaan mieheen, maamme isään, joka viisaasti on hallinnut, valtaansa kasvattanut. Valtako hänet on sokaissut erottamasta vilpittömyyttä petollisuudesta? Miten isä voi vaihtaa lapsensa puhtaan rakkauden makeisiin puheisiin?

Hoh! Mikäpä pakko minun oli tähän itseni saattaa? Olisin voinut suoria tieheni. Vapaus minulle annettiin, kun maanpakoon karkoitettiin. Kunniallisena miehenä olisin voinut aloittaa elämäni uudessa maassa. Vapaana tästä kaikesta, mikä valtakuntaamme mädättää. Pthyi! Mutta olisinko voinut katsoa peiliin kuin mies, joka tietää kuunnelleensa sydämensä ääntä, uskollisena itselleen, omille aatteilleen. Eikö siinä ole syy tähän, että olen kahleissa kuin koira?

Aamu valkenee jo. Niin vain tämäkin aamu. Kuinka lempeästi aurinko kohtelee jalkapuuhun kahlehdittua!

Tuolta hän tulee. Myötähäpeäni on suuri. Mikä loukkaus! Mikä halveksinnan osoitus tämä hänelle on. Silti kaikki ei ole menetetty! Niin kauan kuin vereni kohisee, elän hänelle, häntä varten. Vielä tästä nousen. Teen sen, mitä omatuntoni ja kunniani vaatii. Kauan eläköön kuningas!


Marjukka Tanska

Kuva: https://pixabay.com/fi/jalat-tangerm%C3%BCnde-suu-kymmenen-433607/

Goneril, monologi

(Kuningas Lear)


Minä rakastan sitä irstailevaa sikaa ja veitikkapukkia. Kiimaista apinaa ja mahtihärkää. Härkää sarvista ja kiinni kettinkiin. Se ei pääse talostani koskaan. Kun lähden töihin se jää liekaan ja saa päivän aterian. Voimissaan sen on pysyttävä. Enhän minä mitään syöttöporsasta ole itselleni hankkinut. Niinpä sen ruoka on optimaalinen määrä proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia, että jaksaa sonniseni kunnolla painaa muttei pääse pulskistumaan. Hyvin se saa talossani liikuntaakin, vaikka ei pääsekään ulkoilemaan. Aamulla heti herättyä alkaa jumppatunti, minä istun selän päällä ja härkä punnertaa sata kertaa. Sitten se on sopivasti lämmennyt ja sitten kiepsautan sen selälleen ja istun sen naamalle. Härkä nousee villiin ja hönkii sieraimistaan lämmintä kosteaa ilmaa maailman pyhimmälle alttarille. Minä upotan käteni sen paksuun tukkaan, puristan tiukasti nyrkkini tukistukseen ja ohjaan sen liikkeitä. Se on mahtava elukka, väsymätön, voimakas, raivoisa. Sillä on täydellinen kieli, pehmeä ja vahva. Tämä sonni tietää mitä se tekee, se on sillä sen elukanveressä, pettämätön vaisto. Minä ratsastan härkäni kielellä läpi seitsemän maailman ja kun saan tarpeekseni minä tartun sen kasvoihin, jotka suolainen meteni on kastellut likomäräksi hiuksia myöten. Minä nuolen härkäni pedonkasvoja, korvia, silmäluomia. Minä puren sen korvaan merkkini ja imen sen huuliin mustelman. Minä upotan rintani vasten sen suuta ja imetän poikaani tulen kiehuttamalla maidolla. Mesi kastelee pedon vatsan ja sen karkeiden karvojen keskeltä nousee silkin peittämä toteemipaalu valmiina yhtymään jumalattareen, joka sitä suuressa armossaan haluaa tänä hetkenä rakastaa. Pakanallinen toteemipaalu sulautuu pyhään alttariin ja hetken ne hallitsevat yhdessä taivaita ja maita, vettä ja tuulta, tulta ja savua.  Napsautan härän kiinni kahleisiin ja sujahdan pikkumustaan ja viisitoistasenttisiin ja viidestilaukeavan suljen pikkulaukkuuni. Ajan suoraa tietä siskoni talolle ja kun hän avaa oven pitsissä ja hepenissä, minä posautan siltä nartulta aivot pitkin viidenkymmenentonnin taideteosta. Se haiseva emakko, se kuiva känisevä vuohi uskalsi havitella minun härkääni. Se ei pelaa joka pelkää. Kotona härkä ei saa levätä enää kauaa, sillä tällä verenpunaisella latauksella joka tuntuu kipuna kehossa ja sykkeenä alttarilla juhlitaan vielä koko pitkä ihana yö.


Maria Kurtti
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/h%C3%A4%C3%A4y%C3%B6-morsiansulhanen-voima-1116722/

Kuningas Learin vaimo, monologi

(Kuningas Lear)


Tässä minä makaan, näiden raskaiden verhojen takana. Ilma huoneessa on niin tunkkainen. Palvelijat kävivät aamulla sijaamassa vuoteen. Mutta eiväthän he saaneet avata ikkunoita. Vetää, sanoivat. Pieni tyttäremme, Cordelia, elämäni ja näiden päivien iloa ja aurinko, kävi hetken vierelläni. Toivoa tähänkin päivään!

Minun elämäni sinun rinnalla ei aina ole ollut helppoa, se on ollut paljon työtä ja huolta. Usein pelkäsinkin! Sinun ainaiset sotaretkesi ja juonittelevat alamaisesi.  Yritinhän minä keskustella kanssasi, mutta et sinä halunnut kuulla. Olisi sinunkin hyvä oppia kuuntelemaan rehellistä puhetta. Hyväksyä uusiakin ajatuksia. Imartelua  kyllä saat ja olet saanut.  Nainen, mitä sinä ymmärrät valtakunnan asioista. Niin sinä sanoit!

Kuukausia  kestäneiden sotaretkien  jälkeen, ne voitonjuhlat!  Sinä juhlit sotilaittesi ja neuvonantajiesi kanssa päivä kausia. Ja minä jaksoin senkin! Rakastin.

Minä lahjoitin sinulle kolme kaunista tytärtä. Tiedänhän minä: poikia sinä odotit. Jokaisesta.

Minä näin kuinka sinä rakastit Cordeliaa, nuorimmaistamme. Entäpä kaksi vanhempaa tytärtämme?

Sinua minä kuitenkin odotan. Jospa tulisit ja auttaisit minut ikkunan luo. Näkisin vielä linnan puutarhan, jossa tyttäremme leikkivät. Näkisin auringon laskuna nummen yllä.

Lääkärini ei antanut toivoa paranemiseen. Minä en jaksa enää. Hyvästi rakas mieheni Learin!


Kaija Eskola

Kuva: https://pixabay.com/fi/timantti-rengas-korut-h%C3%A4%C3%A4trakkaus-441784/

Edmund, monologi 1

(Kuningas Lear)


Olen aina ollut hyljeksitty. Äpärälapsi. Pilkan ja halveksunnan kohde. Isäni, mahtava mies. Äitini, viehkeä huora. Minä heidän siunaamattoman, kielletyn hekumansa lopputulos. Kaiken maksumies. Minä, lapsi siinä missä muutkin, kannoin kaiken tämän taakan, joka ei ollut missään vaiheessa minun syytäni. Kuka oli seuranani silloin, kun en vielä ymmärtänyt? Kuka silitti hiuksiani silloin? Ei kukaan, jumalauta! Kaiken tuskan olen kätkenyt sisimpääni. Piilotellut, silotellut. Ja entäpä Edgar sitten? Kultapoika, lempilapsi, lellikki. Saa kaiken pyytämättäkin. Perii kaikki maat, tilat, palvelijat ja vallan. Mitä hän on tehnyt toisin? On sattunut syntymään ilottomaan aviovuoteeseen, riettautta vailla. Putipuhdas pulmunen. Hän tulee saamaan kaiken sen, joka kuuluu minulle! Minulle! Kaiken häpeän ja syrjinnän kestän, mutta en sitä, etten ole laillisesti oikeutettu siihen mikä minulle kuuluu. Jumalauta en anna sen tapahtua. En, vaikka kuolema korjaisi. Minä otan sen mikä minulle kuuluu. Näytän kiusaajilleni, halveksijoilleni, sylkijöilleni heidän oikean paikkansa. Korjaan verellä sen, minkä he sanoillaan ja teoillaan rikkoivat. Ja Edgar, sekä pikkukulta rakas isipappa. Te vasta tulettekin tuntemaan kostoni. Mutta vasta kun käärmeen myrkky on teidät halvaannuttanut, ymmärrätte minun olleen surkean kohtalonne takana.  Viekkauteni ruokkii sokeuttanne totuudelle. Aikani koittaa kyllä. Tulen saamaan kaiken. Rakennan seittini varoen. Odottaen ja houkutellen. Vain peili näkee raivon sokaisemat silmäni. Minkä olen rakkaudessa hävinnyt, sen olen viekkaudessa voittanut. Mikä tuo oli? Joku tulee. Vielä puen päälleni lampaan vaatteet.


Tiina Matala

Kuva: https://pixabay.com/fi/haloween-naamio-aave-pelko-kallo-1755295/

Edmund, monologi 2

(Kuningas Lear)


Myrskyinen meri hukuttaa miehen.
Kelluisinko virran viedessä?
Velivainajan pyörteeseen pudotessa
Niin lähellä valtaa,
luojani miksi saatoit minut ansaan?
Kenellekään en kelpaa,
käsialani kynästä kuivaa -
Iskin tikarini läpi ihmislihan, kieleni kietoi köynnökset,
petolliset punokset, joihin veljeni hölmö henkesi edestä takerruit
ei epäilystä ehdi mieleesi juolahtaa
kunnes veli rahvas,
vierelläni et kulje enää koskaan.


Nimim. Iida
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/ase-veitsi-tikari-symboli-ruoho-1729865/

Monologi

(Kuningas Lear)


Taimenista ihmisten aluiksi kasvoimme, kaikki samassa kohdussa.  Samassa kultaisessa kehdossa keinuimme, samassa pehmeässä sylissä lohduttauduimme. Saman puun oksia olemme, samaa taivaankantta kurkottelemme. 
   Niin kovasti toivoisin, että rakkaus voittaisi kateuden.  Ylpeänä voisimme katsoa toinen toistamme. Rakkaus jakaantuisi tasaisesti,  eikä sen suuruudesta tarvitsisi käydä taistelua.  Yhtä vertaisia olisimme rakkaan isämme silmissä.
   Valheet tekevät minut  niin kovin surulliseksi.  Ne saavat puolustamaan rehellisyyden sanaa. Voi, kuinka kaipaankaan niitä lapsuuden iloja; leikkejä linnan pihalla, retkiä vihreille nummille, kepposia hoviväelle.
   Muistutanko minä äitiäni?  Vai sääliikö ja suojeleeko isä minua, kun niin varhain jäin ilman äitini syliä?  Erityisen rakas olen hänelle ja rakas hän on myös minulle.  Hänen vahvat käsivarret ovat minua kantaneet, suojelleet ja rohkeaksi kasvattaneet.  Ajatus hänen menettämisestään on kuin valoton huone tai airoton vene.  Vanhuuden vuosirenkaat ovat jo vahvoina hänen silmiensä ympärillä,  hiukset harmaat kuin pihapuun varpusilla.  Hiekka tiimalasissa on käymässä vähiin.
   Suuri rakkaus ei tee tätä surua kuitenkaan kevyemmäksi kantaa. Haarniskaa kannan harteillani, kyynelillä kostutan poskipäitäni.  Luoja on antanut kauneuden ja hyvyyden, niiden hintana kärsimyksen.



Salla Heikkinen    

Kuva: https://pixabay.com/fi/ritari-armor-ruori-harnisch-1033893/



Narrin monologi

(Kuningas Lear)


Katso tarkkaan, minkä olet saanut! Tiedän, että sanani eivät ole hunajaa vaan karvasta sappea. Kuninkaalta ei hunajaa puutukaan. Sitä valuu jokaisesta suusta ja kärpäsetkin saavat suurenmoisen osansa. Olenko kerrankaan valhetta puhunut? Onko suuni tukittu sillä, että kaulani on uhattu katkaista? Olenko kuunnellut mielistelyt ja lauleskellut, että mitähän sinäkin, sitähän minäkin. En ole niin! Narrin pää ei välitä paljoakaan siitä, katkaiseeko sen kuningas vai se, jolle kuningas päänkatkaisuvaltansa lahjoitti. Kuninkaan pää sen sijaan kärsii suuresti, jos se joutuu samaan vatiin narrin pään kanssa. Kumpi onkaan naurettavampi: ilveilijä, joka on ilveilijä vai se, joka omistaa vain vaatteet päällään ja pyörii hoveissa vaatimassa kuninkaan kohtelua. Minä olen tänään sama, joka olin eilen. Ja huomenna laitan lakkini päähän ja olen narri yhä vain. Sinun tilanteesi on sellainen, että jos et äkkiä puserra persereiästäsi pariatuhatta sotilasta ja saman verran ratsuja ynnä kukkuroittain kultaa, voit valita kerjuupussin tai hirsipuun. On aika kohdata totuus.

                                                     Kuningas pani kruunun naulaan
                                                     Köyden sai palkaksi kaulaan
                                                     Tyttärille valtikat, käädyt nyt
                                                     Pyllistävät Learille säädyt
                                                     Huusi väki, kellot, kukko
                                                     Hirsipuussa roikkuu isäukko

Nimim. AK


Kuva: https://pixabay.com/fi/karnevaali-harlekiini-venezia-275517/

Monologi yksinäisyydestä

”Äitini aina sanoi: syö pottuja, ettei tule ontto olo. Kaivoin ja istutin. Ohimennen linnut muuttivat etelään, mutta minä pysyin pellossani. Käänsin ja kuokin. Yhdeltä myyrältä väänsin niskat nurin. Kehtasikin tulla peltoani myllertämään. Saastaisine kynsineen. Tuo pitkähampainen taudinpesä! Sato olikin melkoinen. Kyllä sen eteen kannatti uurastaa. Kieltäytyä lempikirjoista, päiväkahviseurasta, viinasta. Kuivanainnistakin. Hiphei! Ei tartu kuppa, ei rakkaus. Vaan tulva voi yllättää voimakkaimmankin härän. Se nyrjäyttää aivot ja sekoittaa vuorokausirytmin. Täyttää unesi punaisella. Silloin täytyy vetäytyä perunakellariin itkemään. Pottualttarillani kuorin ja keitin. Pilkoin ja paistoin. Uusia perunoita ja tilliä. 200 grammaa voita. Suolaa. Paljon suolaa. Lovely! huutaa tattihattu televisiossa! Ja muusia! Helvetti soikoon! Ei ole mies eikä mikään, joka ei mäskiä suolla! Yksin tungin suuhuni. Saatana. Yksin. Aina yksin. Ei tiennyt äitini, mistä saarnasi.”


Anni-Sofia Kauppila

Kuva: https://pixabay.com/fi/peruna-vihannekset-kasvis-ruoka-1653301/

Dialogiharjoitus 1

Dialogiharjoitukset

Nainen: ostin auton
Mies: joko?
Nainen: No palkka tuli eilen, miksi ei?
Mies: No luulin että puhuttais siitä yhdessä
Nainen: Mitä siinä enää on puhuttavaa?
Mies: Jaa, ei kai sitten mitään
Nainen: Minä lähden nyt. Avaimia on yhdet
Mies: Älä sitten lukitse itseäsi ulos.

A: Hei! Taas oot laittanu lautasen väärään paikkaan
B: Miten niin väärään paikkaan? Laitoin sen siihen missä oli vapaata
A: Mutta se kuuluu tonne alle eikä ylähyllylle
B: Vitut kuulu, se puhistuu missä vaan
A: Ei se nyt ihan niinkään mene
B: Kato! Ne on muutenki jo puhtaita, mäkätät pestystä koneellisesta



Nimim. Iida

Kuva: https://pixabay.com/fi/auto-museoautojen-retro-171416/

Dialogiharjoitus 3

Dialogiharjoitus 1: Kahdeksan repliikin dialogi, jonka repliikit mahdollistavat kahdenlaisen tulkinnan eli viestivät sekä rakkaudesta että rakkauden loppumisesta.       

Nainen:    Muistatko tämän kuvan?

Mies:        Näytä. Tuolloin kaikki oli aivan alussa.

Nainen:    Niin. Minä aavistin jo silloin.

Mies:        Ihanko totta? Mehän tuskin tunsimme toisiamme.

Nainen:    Ajattelin kyllä, että sinä et ole minua varten.

Mies:        Ja näin on elämä kuljettanut meitä – tähän pisteeseen.

Nainen:    Niin. Monet asiat näkee kirkkaammin vasta kauempaa.

Mies:        Kyllä vain. Ja jokainen eletty hetki ja päivä on tehnyt meistä sitä, mitä tänään olemme, ja mitä nyt haluamme vastaanottaa huomiselta.



Dialogiharjoitus 2:

Mies:        Ajattelin tänään jutella pomon kanssa.

Vaimo:      Ihanko totta? Et kai sinä voi vielä.

Mies:        Olen taas valvonut viime yön.

Vaimo:     Mutta et ole saanut vielä vastausta. Vai oletko?

Mies:        En.

Vaimo:     Me jäämme tyhjän päälle.

Mies:        Pitää sinnitellä.

Vaimo:     Mätkyt pitää maksaa ja joulu tulossa.

Mies:       Tiedätkö, että kävin työterveyslääkärillä?

Vaimo:     Mitä? Et ole puhunut!

Mies:        Eilen en jaksanut enää. Soitin ja pääsin vastaanotolle heti. Hänen mielestään tilanne on jatkunut jo liian pitkään. Hän määräsi aluksi kuukauden sairasloman.

Vaimo:     Voi rakas!


Marjukka Tanska

Kuva: https://pixabay.com/fi/valokuvat-sukututkimus-kuva-1209751/
 

Dialogiharjoitus 4

Dialogi miehen ja naisen välillä
(8 repliikkiä, jotka viestivät sekä rakkaudesta, että erosta eli rakkauden loppumisesta, mutta mahdollistavat kahdenlaisen tulkinnan)

― Voi, kun kiva nähdä sinua.
― Niin, tuntuu hyvältä nähdä pitkän erossa olon jälkeen.
― Olen muistellut meidän yhteisiä ihania päiviä ja öitä.
― Niitä minäkin. Ja tässä nyt olemme.
― Miten sinä näet ajan edessämme?
― Nykyistä parempana ja helpompana, miten sinä?
― Onnellisempana minäkin. Mitähän se tarkoittaa?
― Lämpöä ja myötäelämistä kahden ihmisen välillä, tai ainakin niiden tavoittelua, toisen ymmärtämistä ja ykseyttä. Tuommoista pakettia, niin muu tulee sen mukana.


Juhani Hassi

Kuva: https://pixabay.com/fi/siluetti-muoto-pari-henkil%C3%B6-823160/

Dialogiharjoitus 5

Dialogiharjoitus: puhelinkeskustelu

Nainen (soittaa): Tahdon suklaata. Käy kaupassa.
Mies: Ei pysty. Käy ite.
Nainen: Ei nyt pysty.
Mies: Mikset pysty. Sinähän oot koko päivän ollu kotona tekemässä vain sitä kirjotuskurssin hommaa.
Nainen: Noku. Otin vähän viiniä.
Mies: No ei kai se yks lasi mitään estä.
Nainen: No otin vähän enemmän ku yhen lasin.
Mies: Ai kuinka paljon enemmän?
Nainen: Pullon.
Mies: Niin siis mitä? Keskellä arkea vedit yksinäs pullon viiniä?
Nainen: Piti prokrastinointi jollain selättää. Tarvitsin luovuudelle sysäyksen. Mikset nyt voi vaan käydä, missäs edes olet?
Mies: No täällä Jannen tykönä. Tekemässä ryhmätyötä ja saunomassa.
Nainen: No mikset voi käydä kaupassa kun tulet sieltä.
Mies: No. Siksi.
Nainen: Miksi et.
Mies: No ku ehin ottaa jo kaljaa.
Nainen: No ei kai se yks tai kaks saunakaljaa mitään haittaa.
Mies: Enemmänki mäyräkoira.
Nainen: Niin että mitä? Keskellä arkea vedit mäyräkoiran?
Mies: Piti prokrastinointi selättää.
Nainen: No mitäs nyt.
Mies: (Huokaisee.) Okei. Vierashuoneessa oikeanpuoleisen kaapin ylimmällä hyllyllä. Kato sieltä.
Nainen: Fazeria?
Mies: Fazeria.


Essi Pulju

Kuva: https://pixabay.com/fi/croissant-suklaa-aamiainen-terveen-648803/
 

Dialogiharjoitus 6

Dialogi:

NAINEN:    Luulin, että olit jo lähtenyt
MIES:    Taksi odottaa alhaalla. Unohdin laturin.
NAINEN:    Muistitko lääkkeet?
MIES:    Mitä sinä nyt? Kyllä minä selviän matkasta yksinkin.
NAINEN:    Tiedän. Tottumuksesta minä vaan höpötän.
MIES:    Uuteen tottuu, kun on pakko.
NAINEN:    Laita viesti, kun pääset perille. En sitten ihmettele.
MIES:    Laitan. Toivottavasti kaupat syntyvät. Onhan tämä jo liian iso.


Fatima Mattila
Kuva: https://pixabay.com/fi/naturheilkunde-kapseln-kapseli-1738223/

Dialogiharjoitus 7

Dialogiharjoitus: Hahmon päämäärä, ja uhka sille.

Henkilöt:  

Isä
Lapsi

Lapsi: Isä, minun on päästävä ulos täältä. Kaikki muutkin ovat menossa tänään.

Isä: Kuule, me olemme nyt käsitelleet tämän, minä en halua, että lähdet sinne, kyllä sinä itsekin tiedät, etteivät ne kaverit ole sinulle hyvää seuraa.

L: Isä, tätäkö varten minä olen ahkeroinut koko vuoden, jotta voisin viettää kevätjuhlapäivää täällä katsellen televisiota sinun kanssasi. Niinkö, isä?

I: No onpas siinä taas oikein suuren maailman huolet.

L: Eipä itselläsikään näytä olevan kummempia, kun teet tästä niin valtavan ongelman. Miksi yrität tartuttaa tylsän elämäsi minuunkin, ei se minun syytäni ole, että sinulla on kurjaa!

I. Hyvä. Mene sitten. Mene nyt ja ensi viikolla, mene joka päivä. Jos et itse typeryydeltäsi huomaa omaa parastasi, niin mitä minä tässä enää yritän pelastaa. Mene, juo aivosi samanlaisiksi kuin äidilläsi, otapa saman tien joku oikein tuima laukaus joltain pikkusälliltä, jotta saadaan maha lukiota varten kivasti pystyyn. Juo ja juo, älä vahingossakaan ajattele mitään, älä yritäkään pyrkiä mihinkään parempaan, kuin mitä olet meiltä saanut katsella. Ala mennä jo!

L: Isä, sinä olet kohtuuton! Kyseessä on yksi ilta.

I: Niin se äitisikin tapasi sanoa. Onneksi olen niistä ajoista viisastunut.

L: Viisastunut kerrassaan! Jää sinä tänne nauttimaan ylhäisestä seurastanne, johon tällaisia typeryyksiä tuskin kelpuutetaan. Lähdenpä tästä etsimään niitä pikkusällejä, kun miesseura täällä on niin hirveää paskaa.


Nimim. KR2

Kuva: https://pixabay.com/fi/liikennemerkki-is%C3%A4-lapsi-68152/

Dialogiharjoitus 8

Kaksi dialogiharjoitusta

Tehtävä A (naisen ja miehen välinen dialogi, josta tulkittavissa sekä rakkaus että rakkauden loppuminen, eli ero):


A   – Miten näistä voi sanoa, mitkä on sun ja mitkä mun.

B   – Ei sillä ole väliä.

A   – Ja mähän ootan sua. Tiedätkö.

B   – Älä. Mä en jaksa alottaa taas.

A   – Mutta sähän sanoit itsekin että - -

B   – Joo mutta mä en jaksa nyt.

A   – Selvä. Sitten mäkään en jaksa.

B   – Kyllä sun täytyy. Sä oot mulle se. Ja kyllä mäkin vielä. Mutta nyt juodaan kahvit ja pakataan loput.



Tehtävä B (6-8 repliikkikokonaisuuden dialogi kahden henkilön välille niin, että sen etenemisessä on löydettävissä järjestyksessä vaiheet 1) päämäärä 2) vastapäämäärä 3) käänne ja 4) lopetus.):


A   – Bussi lähtee, aletaan mennä.

B   – Hetkinen, on tämä vielä kesken.

A   – Pitikö sulla nyt alkaa pelaamaan! Me myöhästytään. No!

B   – Vois kai sitä joskus jäädä kotiinki. Kaikkiin kissanristiäisiin.

A   – Sillä lailla! Oisit jumalauta sanonu heti alussa, jos et kerran tahdo lähteä. Mä meen sitte yksin. Eikä tartte ootella, myöhään menee.

B   – Niin justiin! Nyt alkaa uhkailu!

A   – Mä mitään uhkaile. Sanoin vaan että menee myöhään.

B   – Odota. Missä se mun lompakko on. Ja takki. Helvetti.


Maria Kurtti

Kuva: https://pixabay.com/fi/n%C3%A4ytt%C3%B6paneeli-aikajanamainos-473625/
 

Dialogiharjoitus 9

Kohtauksessa on kaksi henkilöä: päähenkilö Aino ja Markus.

Aino: Kuule, en tiedä olenko koskaan kertonut sinulle, että minä olen aina tahtonut lääkäriksi. Olen opiskellut erinomaisin arvosanoin kaikista tärkeistä aineista ja kirjoittanut 6 ällää.

Markus: Mutta, Aino, meidän piti muuttaa yhteen. Tämähän tarkoittaa sitä, että sinä muuttaisit Helsinkiin.

Aino: Minä hain yhteishaussa lääkikseen. Se on tehty. Pääsin sinne. Olen menossa.

Markus: Sinä et voi olla tosissasi! Miksi et ole kertonut minulle aiemmin?!

Aino: En minä tuntenut vielä sinua tarpeeksi hyvin. Minä olen itsenäinen nainen ja teen aivan itse omat päätökseni.

Markus: Mutta parisuhteessa tehdään kompromisseja!

Aino: Ainoa kompromissi on se, että tuet minua. Muita vaihtoehtoja ei ole. Olen tehnyt töitä lääkiksen eteen koko elämäni! Sinä et vain vie sitä minulta?!

Markus: Kuule, näin ilmoitusluontoisena asiana: Olen ostanut talon täältä Lohjalta! Me olemme puhuneet muuttavamme yhteen, emmekö olekin? Minä tarkoitin mitä sanoin ja nyt meillä on talo! Ja missä sinä hillut, Helsingissä bailaamassa, naama kiinni kirjoissa ja muissa miehissä. Mitäs tähän sanot?!

Aino: Markus, mitä hittoa sinä olet mennyt tekemään?! Et sinä nyt vain voi ostaa taloa ja olettaa, että minä asuisin tässä pikkukaupungissa koko ikäni.

Markus: Ehkä meidän täytyy sitten erota! Saatana, minähän en katsele tuollaista keplottelua ja kiristämistä keneltäkään naiselta. En edes sinulta!!

Aino: Hyvä on sitten! Erotaan.


Sanna Stenman
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/pari-mies-nainen-keskustelu-ero-707506/

22. marraskuuta 2016

Pääkirjoitus, marraskuu 2016

Kirjoittajaportaat maan ja taivaan välillä


Auki-lehti 4/2016 sisältää Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijoiden tekstejä. Tämä numero on syntynyt opintojen johdatusjakson aikana.

Johdatusjakso perehdyttää luovan kirjoittamisen työtapoihin ja keinoihin. Tarkoitus on kiinnittää huomio kirjoittajantyön olennaisuuksiin.

Mitä olennaisuudet sitten ovat?

Kirjailija-kirjoittajakouluttaja Tommi Parkko on esittänyt ajatuksen kolmiportaisesta kirjoittajakehityksestä. Ensimmäisellä portaalla pyritään pelkästään itseilmaisuun. Palautteen on silloin oltava vain kannustavaa.

Toisella portaalla tavoitteena on oppia kirjoittamisen tekniikkaa, jotta teksti saavuttaisi muitakin lukijoita. Palaute keskittyy kohtiin, joita voi muokkaamalla kehittää. Kirjoittaja opettelee ottamaan vastaan ja hyödyntämään muutosehdotuksia tekstiinsä.

Kolmannella, ammatillisella portaalla kirjoittaja mieltää palautteen ja uudelleenkirjoittamiset työprosessiin kuuluviksi. Lajin keinot ovat hallussa ja palaute suuntautuu tekstin esteettisiin ominaisuuksiin.

                                                                        *                                                                     

Luovan kirjoittamisen arvosanaopiskelija on portaikon toisella askelmalla. Opiskelun kohteena on kirjoittamisen tekniikka, joka tarpeeksi harjaannutettuna johtaa oman tyylin löytämiseen.

Parhaassa tapauksessa tulos on sitä, mistä Finlandia-palkintoraati 2016 puhuu määritellessään loistokkaan romaanin:

”Tarina voi olla mistä vain maan ja taivaan väliltä, mutta se vie lukijan mukanaan. Toinen erittäin tärkeä asia on hyvä kieli. Oikeakielisyys ja virheettömyys on oleellista, myös kielen elävyys.”

Marja-Riitta Vainikkala, luovan kirjoittamisen opettaja 


Kuva: Marja-Riitta Vainikkala

Aamu

Käsi nousee peiton alta
ajaa ilmaan kaaria
mäkiä ja mutkia
hiljaista hurinaa

petivaatteet pölähtävät
tasajalkahypyllä alas
traktorit ja kaivurit
metelöivät

valmistuu lentokenttä
halki huoneiden
kiidättää kone työmiehiä
valloittaa sohvavuoret

ilmakuoppaan
unohtuu kuvitelma
uppoaa rakennussarjaan
pienet sormet
pyörittävät muttereita
suun loruilu muuttuu lauluksi:
äi-ti-ra-kas, ä-i-ti-ra-kas


Peitto kevenee
sen jaksaa jo heilauttaa päältä
ilmavirta värisyttää
väsynyttä ihoa
lämmittelen
ukkonooan uusissa sanoissa.


Marjukka Tanska

Kuva: Marjukka Tanska
 

Signaali

(Ote novellista)

Korjaamon halogeeniauringot paistoivat täydeltä terältä. Ne nostivat hien Sirun niskan ja tahrattoman haalarin väliin, joka oli odottanut sukunimellä merkatussa lokerossa. Hän oli tullut hyvissä ajoin, vaihtanut sen viivytellen ylleen ja kuljettanut kättään pitkin kiiltävää peltiä. Korjaamon entinen keittiönurkkaus oli eristetty sermillä naisten pukeutumistilaksi, tiskialtaasta nousi hylättyjen putkien ummehtunut haju. Siru kippasi tupakannatsat lattialle alumiinisesta eineslaatikosta ja peilasi, miten napit sulkivat hänet uuteen siniseen koteloon.

Siru katseli hallin katossa kulkevia ilmastointiputkia ja kuvitteli, kuinka koko maanalainen verkosto kulki heidän yllään kuljettaen kaupunkia päätepisteestä toiseen. Hänen pysäkkinsä tuli vasta Puotilan pääteaseman jälkeen, syvemmällä tuntemattomassa idässä. Se oli pääreitin varrella olevien katseiden ulottumattomissa, pannukakkumaailman laidan ulkopuolella. Jos hän läpäisisi yllä olevan putken, metro kenties tulisi ja veisi hänet Ruoholahden suuntaan. Länteen, missä öljyinenkin käsi pysyisi lujasti kädensijassa. Ihmiset virtaisivat sisään ja ulos, sekarotuisina kuin koirat. Maanalainen tuuli tarttuisi jokaiseen yhtä lailla, ja he liikkuisivat samaan suuntaan, omiin päämääriinsä.

Hallin metalliovi nirskahti liukuun ja antoi ulkomaailman rynnistää sisään. Siru sulki silmät, valmistautui paineaaltoon ja tunsi, kuinka turvakengät upottivat häntä yhä syvemmälle kohti maan sulaa ydintä. Hän tunsi itsensä astronautiksi, vierailijaksi vasten eriskummallisen kuun pintaa. Raskaan kuun, missä askel painaa kuusisataa, ja jonkun muun lippu liehuu aina tulijaa vastassa. Hän muisti salaliittoteorian, josta oli kuullut radiossa: ohjelmassa eräs amerikkalainen kertoi, ettei maata todellisuudessa kierrä mikään, vaan kuu heijastetaan yhä uudelleen taivaalle. Sirua kylmäsi. Hän ajatteli maapalloa yksin kiertämässä aurinkoa, pyörimässä muiden veistämällä akselilla. Mikään ei olisi siihen kiinnittynyt, millekään se ei olisi tärkeä. Valekuu, meidän mitättömyytemme lohduksi luotu. Jotta tietäisimme, että olemme jonkin keskipiste; jotta sillä, mihin asetumme, olisi väliä. Edes jollekin, jossakin.

Nimim. A.M.I.
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/l%C3%A4ht%C3%B6-foorumi-metro-laiturilla-371218/

Äitien päivä

Keskellä pihaa salossaan liikahtelee Suomen lippu. On Äitien päivän aamu. Meren jäistä käy kylmä tuulenvire, mutta aurinko lämmittää etelänpuoleista talon seinustaa. Pauli on 12-vuotias, elämästä ja elämisestä innostunut omakotitalon kasvatti, joka etsii haasteita ja rajojaan, on uudesta utelias. Hän istuu kotinsa oven edustan lämpimällä betonikynnyksellä. Talvivaatteista on saanut osan jättää pukematta, tuntuu jo melkein kesältä. Kevään ensimmäiset pääskyset kaartelevat pihapiirissä, västäräkit juoksenteleva kulkupoluilla. Koivun oksan kärkien ja silmujen kuorten ruskea sekä avautuvien lehtien vaalean vihreä väri näkyvät joka puolella ja koivujen tuoksu leijuu pihalla. Se sekoittuu karjan hajuihin, onhan sodan ruokasäännöstelyn jäljiltä vielä useissa kotikadun taloissa lehmiä, hevosia, lampaita, sikoja ja kanoja.

Edellisellä viikolla Pauli oli isän kanssa päätetyn äitienpäiväyllätyksen valmistelussa: Lähimetsän reunassa kasvavasta koivuvesakosta katkottiin oksia ja muotoiltiin niistä kaksi pihaluutaa. Ne toisivat avun äidin toistuvaan huoleen oven edustan siistinä ja lumettomana pitämiseen. Nyt ei tarvitsisi huolehtia siitä, käykö luutakauppias myyntikierroksellaan kodissa vai ei.  Luutapari olkapäällä Pauli marssi ylpeänä isän perässä metsän reunassa odottaville pyörille. Lyhyen pyörämatkan jälkeen tämä erilainen lahja äidille vietiin liiteriin puupinojen taakse odottamaan äitienpäivää.

 Nyt, aamuvarhaisella, Pauli pohtii, mitä voisi antaa äidille omana lahjanaan. Hän päätyy hakemaan äidille kevään ensikukkia. Niitä hän tiesi jo tähän aikaan löytyvän peltojen laitamilta. Pihalta muutaman minuutin juoksun ja junaradan ylityksen jälkeen hän päätyy tutulle kesantopellolle. Pellon reuna on täynnä pieniä kukkivia alppitaskuheiniä, joiden kukinto muistuttaa valkoapilaa, vaikka väri ei ole yhtä valkea ja varsi vain alle kymmen senttiä korkea. Niistä syntyy nopeasti kouransilmän täysi kimppu kukkivaa kevättä. Poika kiirehtii takaisin kotiin, sisälle ja vanhempien makuuhuoneeseen, missä äiti nauttii äitienpäivän aamukahvistaan muu perhe ympärillään. Pieni ihmetys Paulin puuttumisesta häviää hänen liittyessään joukkoon. Hän ojentaa kukkansa äidille, joka kääntelee niitä.

- miten löysit näin kauniita kukkia ulkoa, kysyy äiti ja ihmettele kukkien pienuutta.                             
- radan takaa myllyn vierestä kesantopellolta, kertoo Pauli ja jatkaa: ne ovat alppitaskuheiniä.

Äidin kahvin juonnin jatkuessa Boston-kakun kera, isä vinkkaa Paulin hakemaan liiteristä yhteiset äitienpäivän antamiset. Luutapari on äidille yllätys. Hän on niistä hämmästynyt ja kyselee niiden alkuperää. Pauli pääsee kertomaan isän kanssa ahkeroinnistaan. Kohta päästään kaikki aamupuurolle. Aamuaterian jälkeen siirrytään olohuoneeseen. Kuunnellaan radiosta koko perheen mieliohjelma, Tervetuloa aamukahville. Se päätyttyä lähdetään koko perhe polkupyörillä äidinäidin haudalle naapuripitäjään hiljentymään ja menneitä muistelemaan. On lämmintä. Äiti kertoo omasta lapsuudestaan, jolloin sukulaisten haudoille vielä tuotiin kukkien lisäksi pientä syötävää. Hän juttelee myös kirkkomäen outoa ääntä pitävistä kummituksista, joiden vuoksi vanhat ihmiset vieläkin karttavat kirkon tienoota pimeällä. Hautakiven taakse pienelle lautaselle äiti tapansa mukaan asettaa sivumennen leivän palasia hänelle läheisille vainajille. Aamuisen pyöräretken jälkeen kotipihalla perhe hajoaa eri puuhiin siihen asti, kunnes äidin valmistama sunnuntairuoka on valmista, ja perhe kokoontuu ruokapöytään aterialle.


Juhani Hassi

Kuva: https://pixabay.com/fi/laukku-gypsofilia-siemenet-gypsophila-1716655/

Usko

Johdatuskurssilla meille nimettiin yhdeksi perusopintojen tavoitteeksi oman ääneen etsiminen. Koska minun tuntuu olevan vielä hieman käheänä, päätin kokeilla pastissin tekemistä eräästä meille jaetusta kaunokirjallisesta esimerkistä eli Petri Tammisen esikoisnovellikokoelman yhdestä pienoiselämänkerrasta nimeltä ”Toivo” (Otava, 1994).




                                                                  USKO


Uskon kunto loppui kesken Cooperin testin. Äiti kehui lukumieheksi. Kirjastohuoneeseen ripustettiin unikkoverhot. Usko nosteli painoja autotallissa. Äiti kantoi pääsykoekirjat yöpöydälle. Usko valittiin yhteiskuntatieteelliseen. >>Treenasin piirikisoihin, olisin päässyt vielä pitkälle>>, hän kertoi opiskelijatovereille Iltakoulussa. Usko ilmoittautui puulaakijoukkueeseen. Sai sählypallosta kovan iskun päähänsä. Näki tähtiä. Valmentaja rohkaisi huoltojoukkoihin. Antoivat pitää pelipaidan. >>Vasen laitahyökkääjä>>, Usko ylpeili Iltakoulussa ja osoitti sormella pelinumeroa rinnassaan. Uskon sydän petti puolimaratonin loppumetreillä.  >>Laudaturin paperit, olisi päässyt vielä pitkälle>>, äiti haikaili hautajaisvieraille. Maratonreitille vietiin Iittalan valkoinen kynttilä. Veisattiin päivä vain ja hetki kerrallansa. Surtiin, että liian nuorena nukkuvat nerot.


Nimim. Matkija

Kuva: https://pixabay.com/fi/puoli-mailin-merkkiaine-1393099/

Ikuisuusasioita

Viinin tahrimin huulin
hapuilemme

toinen toisiamme tukien

tulkiten

pinnan alta
löytyy koreografian kaltainen muisto
lihasmuistissa kivistää puhki poljettu tango

enkä minä koskaan oppinut

lähtemään

jättämättä ovia auki


valkoinen taivas

kuin uni

mykkä mies


– lähellä lämmin


Anni-Sofia Kauppila

Kuva: Anni-Sofia Kauppila

Isolla pepulla naiseuden huipulle

Vihdoinkin naiset ovat keskenään samalla viivalla! Kenenkään ei tarvitse potea huonoa itsetuntoa tai jäädä ilman miestä siksi, että on ruma. Kauneus on nyt jokaisen naisen saavutettavissa, vaikka perintönä olisi kuinka kiero naama tai leveä perse. Nykyajan nainen pitää kauneuden omissa käsissään. Modernia miestä eivät enää säväytä Marilyn Monroen pehmeät kurvit, silmien pilke ja kaunis hymy vaan naamasta viis! Se on timmi kroppa, joka ratkaisee.

"Ruumiini on temppelini", kuuluu nykynaisen motto ja ihan ensimmäiseksi hän järjestää rasvanpolttajaiset. Kun ennen vanhaan syötiin ruokia, nykynainen satsaa ravintoaineisiin. Proteiinia pitää olla ja paljon, sillä se pitää nälän poissa ja on tarpeen lihasten kasvussa. Ja lihasta tarvitaan, sillä ennen rasvasta muotoutuneet kurvit on korvattava.

Hiilihydraatit ovat kaiken pahan alku ja juuri, ja niitä vältetään kuin ruttoa! Heikotus, palelu ja päänsärky, jotka johtuvat hiilarittomasta ruokavaliosta, menevät nopeasti ohi ja seuraa ihana, maaninen energiaboosti. Kunnes lipsahtaa. Jopa nykynainen saattaa sortua syömään leipää ja karkkia ja kaikkea sellaista, mikä maistuu hyvältä. Siinä sitten paha olo kalvaa sisuksissa ja morkkis vetää sängynpohjalle. Onneksi netti on täynnä tsemppaavia vertaistukiryhmiä. Kanssasisarukset lohduttavat ja muistuttavat, kuinka hyvää rasvaton maitorahka ja sokeriton mehukeitto onkaan.

Maitorahkaa nykynaisen on rakastettava yli kaiken, sillä sitä kuluu helposti yli kilo päivässä. Lisäksi kaupan hyllyt notkuvat kaikkia ihania, lisäaineita pursuavia, esanssin makuisia ravintolisiä! Kuka nyt kaipaa rasvasta ja sokerista tehtyä suussa sulavaa suklaata, kun tarjolla on proteiinipatukka? Tuo kahdensadan eri ainesosan kemiallinen cocktail, joka on maukas kuin tohveli. Ei pidä myöskään unohtaa elintärkeitä rasvanpolttokapseleita, ikuista ummetusta pilkkovia kuituvalmisteita ja tietysti palautusjuomia. Elinvoima löytyy purkista!

Nykynaisen energinen päivä alkaa kävelylenkillä ennen sianpierua. Televisiosta tutun laihdutusgurun mukaan rasva palaa paremmin tyhjällä vatsalla, puoliunessa, pimeässä hortoillessa. Illalla sitten painellaan nykynaisen toiseen kotiin; kuntosalille. PeeTee keksii nykynaiselle mitä sadistisimpia rääkkäysohjelmia ja tsemppaa vieressä, jos puhti meinaa loppua kesken kaiken. "Hiki virtaa, kun rasva itkee", hän lohduttaa ja saa nykynaisen tekemään vielä 150 kyykkyä.

Kun rasvaa ei ole enää tekemässä kurveja kehoon, lihaksia täytyy pumpata loputtomasti, jotta ne putkahtaisivat ulospäin. Varsinkin se peppu, sillä melonien paikka on nykyään takamuksessa. Ja jos peppu ei meinaa kasvaa tarpeeksi isoksi, nykynainen ostaa pepun kuin pepun pelastavat housut eli Freddyt. Housujen eriskummallinen leikkaus töräyttää pakarat koko kansan nähtäville. Toivoa sopii, että katsoja häkeltyy pakaran koosta sekä persikkamaisesta muodosta ja unohtaa housujen rumuuden.

Jotta tuskalla ensin pienennetty ja sitten suurennettu peppu saisi varmasti riittävästi katsojia, nykynainen pukee salille läpikuultavat trikoot. Näissä mielellään mahdollisimman räikeissä pöksyissä saa myös otettua parhaat selfie-kuvat. Nykynainen on huomannut, että mitä suuremmaksi pepun saa kasvatettua, sitä enemmän on Instagram-tilillä seuraajia. Kuntosalit ovatkin panostaneet suuriin peileihin, joihin mahtuu sekä iso peppu, että töröttävät huulet.

Kaiken näkemänsä vaivan jälkeen nykynainen haluaa palkita temppelinsä pienillä, kivoilla ekstroilla. Tekoripsiin saa timantteja tuomaan säihkettä silmiin ja persoonallista väriä hipiään voi suihkauttaa pullosta. Peilikuva ei näytä enää tutulta, mutta eriskummalliset poseeraukset muistuttavat televisiossa pikkubikineissä pullistelevia naisia. Nykynainen päättää osallistua fitness-kisaan! Kävely 12cm korkeilla koroilla on vaikeaa. Päkiöihin sattuu ja jänteet paukkuvat lihaksia parhaiten esittelevissä asennoissa, mutta nykynainen kokee olevansa naiseutensa huipulla. Hän on päässyt kilpailulavalle omalla työllään eikä Jumalan armosta. Hän on itse tehnyt itsestään kauniin.

Samaan aikaan katsomossa istuva nuori mies kuiskaa kaverilleen. "Eihän noissa ole enää mitään mihin tarttua!"


Nimim. Fatosh

Kuva: https://pixabay.com/fi/pakarat-aasi-backview-butt-nainen-161584/

Laura

Laura lukee lapsille lauluja
sananlaskuista sadetakkeihin
pehmoleluista päiväuniin
kengännauhoista kuralätäkköön
Jumalasta kai Jeesukseen,
päiväkodin pyhä henki löytyy hiekkalaatikolta.

Menneet muistot mielessä
mitenköhän näille käy?
Laura lautapelin lupaa,
niin kauan kun ei kukaan
tukista tukasta toistaan
juuriltaan nosta kukkaa

- Ja peli alkaa
Laura ei uskalla katsoa,
kun ensimmäinen heittää noppaa


Iida Putkonen

Kuva: https://pixabay.com/fi/teddy-bear-karhu-lasten-lelut-mets%C3%A4-524251/
 

Majakka

Se oli joku kevätlukukauden väsynyt iltapäivä, jonka kulutimme venyen koulun penkissä, vaikka aurinko kutsui jo kesän viettoon. Olinhan katsellut sinua ennenkin, lääkärin tytärtä, joka aina tiesi vastaukset kaikkiin tehtäviin. Mutta sinä iltapäivänä sinä katsoit takaisin ja hymyilit. Tunnin jälkeen kysyit haluaisinko lähteä kanssasi majakalle.

Kuljimme majakalle, minä hiljaa ja nolona, sinä jutellen ja kujerrellen kuin pieni lintu. En uskonut, että sinä halusit viettää aikaa kanssani. En ollut yhtä älykäs kuin sinä tai pystynyt tarjoamaan kiehtovia keskustelun avauksia. Mutta niin sinä vaan kerta toisen jälkeen nostit minua synkeiden ajatusteni syövereistä hymylläsi ja rohkaisit minua jäämään seuraasi.

Sinä kesänä tapasimme aina majakalla. Majakka oli syrjässä, siellä ei koskaan näkynyt ketään muita. Pidimme sadetta, paistattelimme auringossa. Sinä puhuit, minä kuuntelin.

Sinulla oli reitti valittuna, olit suunnitellut elämäsi valmiiksi. Lyseon jälkeen menisit yliopistoon, sen jälkeen muuttaisit ulkomaille, koska ”ulkomailla on paljon paremmat mahdollisuudet edetä uralla”. Sinä halusit ikään kuin pysyä majakan valokeilassa: sinulla oli se yksi valmis valoisa reitti, jota seuraamalla välttäisit suurimmat karikot. Ympärillä oleva musta meri pysyi pimennossa. Oli vain edettävä nopeasti, niin reitti pysyi näkyvissä.

Yritit saada minuakin suunnittelemaan, tekemään valintoja ja päätöksiä tilanteisiin, jotka eivät olleet siinä kesäpäivässä eivätkä välttämättä koskaan edessäni. Minä halusin vain haistella meren tuoksua hiuksissasi, katsella hymykuoppiasi ja saada sinut välillä räjähtämään nauruun niin, että koko vartalosi hytkyi.

Illat alkoivat pimentyä. Sinä et enää viihtynyt pitkään majakalla ja lopulta et tullut sinne ollenkaan. Sanoit meneväsi ostamaan lukiokirjoja, tapaavasi ystäviäsi. Et vastannut puheluihini, kun yritin soittaa. Tekstareihinkin vastasit vasta seuraavana päivänä. Hiljaa hautasin jonkin orastavan kivun rinnastani.

Syksyllä aloitin ammattikoulun naapuripaikkakunnalla ja sinä menit lyseoon. Välttelin niitä paikkoja, joissa olisin voinut törmätä sinuun. Halusin olla ajattelematta mitä olisin sanonut sinulle kohdatessamme.

Minä sitten sukkuloin ammattikoulun jälkeen ammattikorkeakouluun ja lopulta pääsin opiskelemaan kiinnostavaa alaakin. Valmistuin ja sain töitä. Rakastuin ja perustin perheen. Elin elämää siten kuin se eteeni tuli ja nautin sen tarjoamista hetkistä.

Kerran kuulin sinustakin. Olit valmistunut tavoiteajassa yliopistosta maisteriksi ja nyt asuit Ranskassa ja teit väitöskirjaa. Sinä olit kulkenut sitä valoisaa reittiäsi, ainoaa näkyvissä olevaa. Mietin, että ehkä se sopi sinulle ja olit siitä onnellinen. Mietin olivatko kesäpäivämme majakalla enää mielessäsi, vai suuntasitko taas reittiäsi eteenpäin muuta merta ihailematta.


Tiina Matala

Kuva: https://pixabay.com/fi/majakka-lokit-taivas-lokki-lent%C3%A4%C3%A4-116524/

Ylistys elämälle

Se
joka ei koskaan jätä
on aina sinun
yhä uudelleen

Joka harvoin tuottaa pettymyksen
jos joskus
vielä sen korjaa

Se
joka saa sinut
tuntemaan
sinä elät

Joka täyttää sinut
Joka puhdistaa sinut
Nautinnon ja välttämättömyyden rakkauslapsi
Se on
paska


Maria Kurtti

Kuva: https://pixabay.com/fi/reppu-laukku-matkatavarat-sanonta-1141890/
 

Marraskuu

Otat lyhyitä, varovaisia askelia pyörätuoliin tukien, kuin pieni lapsi, joka ottaa ensiaskeliaan. Ryhti on painunut kasaan. Etenemme hitaasti sairaalan pitkällä käytävällä. Kuljetan tippatelinettä vieressäsi.  Näiden päivien aikana olen oppinut painamaan oikeaa nappia, jolla saan annoshälyttimen vaikenemaan ja oppinut olemaan hätääntymättä siitä.  Tälläkin matkalla se hälyttää.

Musta, pitkä talvitakki näyttää isolta ylläsi,  samoin myssy päässäsi ja vaaleanpunaiset Aino-tossut liian raskailta jaloillesi, joiden voimaa sairaus on syönyt. 

Kun kuljemme käytävää pitkin, iloitset siitä, että vain vuorokausi leikkauksen jälkeen pystyt  jo kävelemään. Minäkin iloitsen. Iloitsen todella. Puristava pelko ja epävarmuus  rinnassani ovat hellittäneet otettaan.  Marraskuuhun on tullut sittenkin valoa.  Sinä selviät. Olet voittaja.

Tupakointipaikalle on kertynyt tuttuja kasvoja päivien ajalta, mutta myös uusia potilaita vaivoineen. Ilmarinta-mies ja  Taivalkoskelainen näyttävät olevan vielä hoidon tarpeessa, koska ovat tänäkin iltana kiirehtineet illan viimeiselle tupakalle ennen ovien sulkeutumista.  Kuulin eräänä iltana Ilmarinta-miehen kertoneen Taivalkoskelaiselle, että ilmarinta on uusiutunut  lyhyen ajan sisään jo kolmesti ja vaati nyt leikkaushoitoa. Taivalkoskelaisen vaivaa en ole kuullut, mutta kotipaikkakunnastaan hän on  Ilmarinta-miehelle kertoillut.  Täällä nämä, tuntemattomat ovat tulleet toisilleen tutuiksi ja vaivat tulleet jaetuksi.

Minä nyökkään tervehdykseksi miehille. Paikalle on tullut myös uusi kasvo; pitkä, laiha, päälaelta kaljuuntunut mies  ruskeissa sairaalatossuissa ja  ruskeassa, nuhruisessa sairaalapyjamassa. Hän ei osallistu toisten miesten keskusteluun, vaan katselee mietteliäs ilme yllään toisaalle, posket lommolla tupakkaa poltellen. Myös hän on tullut tippatelineen kanssa. Selviytynyt yksin. Menemme sinun kanssasi tupakkapaikan toiselle laidalle. Autan sinua tupakan sytyttämisessä. 


Sitten sinä sanot sen.  Sanot sen aivan hiljaa. Veri pakenee raajoistani, hengitykseni tihentyy ja takkuilee. Tuntuu kuin tukehtuisin kurkkuun nousevaan sydämeen.  Pakokauhu valtaa koko kehoni. En saa sanotuksi mitään, en yhtään mitään, vaikka minun tekisi mieli huutaa.  Huutaa ulos tämä hätä, tämä tuska, joka muutti kehooni asumaan ennen kuin ehdin sitä edes tajuamaan. Haluaisin juosta karkuun.  Mennä kotiin. Ottaa sinut mukaani. Saunoa sairaalanhaju pois ihostasi ja kilistää lasit elämälle. Minä lysähdän penkille. Tunnen kuinka kyyneleet kostuttavat silmiäni ja käteni tärisevät. Sinä katselet kaukaisuuteen, tyhjyyteen tai ehkä taivaaseen. Savuke sormiesi välissä alkaa sammumaan. Niin kuin sinun elämäsi.  Enkä minä mahda sille mitään, en yhtään mitään.


Levinnyt mahasyöpä.  Mitään ei ole tehtävissä. Kivunmukainen hoito.
Ei. Tämä ei voi olla totta. Vasta yhdeksän kuukautta sitten minä hautasin isäni syövän nujertamana ja nyt sinä, äitini.  Jos Jumala on olemassa, niin ei kai Hänellä voi olla näin epäreilua suunnitelmaa.  Eihän? Sinun pitäisi saada nauttia alkaneista eläkevuosista, lapsenlapsista, harrastuksista. Nyt kun kaikelle tuolle olisi vihdoinkin kunnolla aikaa. Ja minä tarvitsen sinua.

Sitten sinä rikot hiljaisuuden.
- Haluaisin, että ne häähopeat annetaan Karrille. Että jäisi kummilapsellekin joku muisto.  Eihän ne kyllä arvokkaita ole.

Ilmarintamies ja Taivalkoskelainen siirtyvät sisälle, vilkaisevat osaaottavan näköisenä meihin.  Jäämme kaksin. Yhtäkkiä minä tunnen kateutta ja kiukkua näitä onnekkaita ihmisiä kohtaan, jotka tumppaavat illan viimeiset tupakat  ja saavat herätä taas helpompaan huomiseen.


Minä katson kyynelien sumuisten silmien läpi sinua.  Äitini. Minun rakas, hauras, linnunluinen äitini.  Vasta nyt minä havahdun huomaamaan, kuinka väri sinun  sinisistä silmistä on  haalistunut. Väsyneet. Toivottomat. Elottomat. Matkalla jo muualle.  Otan kiinni sinua kädestä.
- Minä lupaan, sanon.
- Lupaan toteuttaa kaikki sinun toiveesi jotka ovat vielä toteutettavissa.


Minä katson sairaalan ajan kuluttamaa, mustunutta seinää. Katson kuusta, johon on ripustettu jo jouluvalot. Ne heiluvat marraskuisessa räntäsateessa.  Musta marraskuu.  


Salla-Maaria Heikkinen

Kuva: https://pixabay.com/fi/syd%C3%A4n-laakeriseppele-suru-968726/

OM Yoga Show London Calling

Metrossa huomaan, että olen unohtanut tarkistaa oikean aseman. Kumpikohan se on, Wood Green vai Bounds Green? En ollut huomannut tallettaa hotellin numeroa puhelimeeni ja akkukin vetelee viimeisiään. No, Bounds Green kilistelee vienosti kelloja. Valitsen sen.

Tunnin kuluttua on lähes puoliyö ja minä vedän laukkua perässäni. Useat ystävälliset ohikulkijat ovat naputelleet postinumeron puhelimeensa ja näyttäneet karttaa. Olen yhä enemmän eksyksissä. Mutta mihinpä minulla kiire olisi, täällä vanhassa kotikaupungissani, jossa lokakuun lopun sää vastaa Suomen elokuuta. Sitä paitsi pidän kävelemisestä ja talojen katselemisesta.

Lopulta lähestyn Wood Greenin metroasemaa ja viereistä taksiasemaa. Hurautan taksilla viimeiset puolitoista mailia ja perillä hotellissa selviää, että oikea metroasema olisi ollut vielä pykälää etelämpänä: Turnpike Lane. Asetun yöpuulle mukavassa, pikkuruisessa huoneessani.

Kaunis rakennus kukkulalla

Hotellin ystävällinen henkilökunta on tulostanut minulle karttoja: laaja näkymä, kävelyreitti kohteeseen ja bussilinjasto. Aamiaisen jälkeen lähden seikkailemaan kohti Alexandra Palacea. Aloitan kävellen ja poikkean reitiltä heti ensimmäiseen puistoon.

Alexandra Palace sijaitsee kukkulan huipulla, joten hyppään kuitenkin bussiin. Rakennus on hieno, joskin epäonninen: se valmistui 1873, mutta tuhoutui tulipalossa vain 16 päivää avajaisten jälkeen. Uudemman kerran se valmistui pari vuotta myöhemmin, mutta tuhoutui vielä toisessa tulipalossa 1980. Kolmannet avajaiset pidettiin 1988. Nykyään täällä järjestetään näyttelyitä, konsertteja ja urheilutapahtumia.

Tänä viikonloppuna ovat vuorossa vuotuiset joogamessut, OM Yoga Show. Messuja on järjestetty jo yli kymmenen vuoden ajan, paikka vain on välillä vaihtunut. Viime visiitilläni vuonna 2011 ne pidettiin Olympia London -messukeskuksessa. Lontoon lisäksi messukaupunkeja ovat myös Manchester ja Glasgow.

Love Is The Bridge

Heti upeaan messuhalliin astuttuani huomaan, jälleen kerran, että inhoan messuja. Kuin vappu ja uusivuosi yhtaikaa: melua ja tungosta. Minut nappaa puhutteluun jo ensimmäiseltä osastolta miellyttävä nainen, joka haluaa rukoilla puolestani. Mikäpä siinä, rukous kelpaa aina.

Osasto on useiden uskontojen yhteinen, yhdistävänä tekijänä Jeesus. Juttelemme niitä näitä ja sitten nainen ojentaa kätensä: ”My name is Maija.” Minä tartun käteen hymyillen: ”Hi, my name is Minna.” Purskahdamme nauruun ja jatkamme juttua suomeksi. Että tänne asti piti tulla juttelemaan Jeesuksesta, suomeksi.

Mitä saisi olla?

Jatkan matkaa messuosastoja tutkien: joogakouluja, yhdistyksiä, joogamatkoja, kirjallisuutta, raakaruokaa, vaatteita, koriste-esineitä, teetä, joogamattoja ja muita tykötarpeita. Teen hankintoja: tilava joogamattolaukku ja pari joogavyötä.

Joka toisessa kulmauksessa on meneillään maksuton puolen tunnin näytetunti, ja ne ovat valtavan suosittuja. Messuväki on pukeutunut rennosti trikoisiin ja niukkoihin yläosiin, joillakin huppari, aika monella paljaat varpaat. Tarjolla on myös joogaa lapsille sekä luentoja.

Ahkeran kiertelykävelyn jälkeen poikkean lounaalle ja seuraan samalla viereistä näytetuntia Thai-joogahieronnasta. Parityöskentely näyttää hauskalta.

Kohtaaminen

Todella vaikuttuneena pysähdyn vasta Taijitu-teoksen ääreen. Yin- ja yang-symbolia ympäröi neljä lohkoa, jotka tuovat kokonaisuuteen liikkeen tuntua, energiaa. Tämän teoksen alla kohtaan jooga- ja meditaatio-opettaja, kirjailija Swami Saradanandan, joskaan en sitä vielä tiedä.

Ihaillessani työtä hän osoittaa toista ja sanoo, että sekin on vieressä seisovan naisen, Tatiana Josephin, käsialaa. Sitten huomaan tutun kirjan, The Power of Breath, ja pari muuta. Tartun Chakra Meditation -teokseen ja kerron naisille, että minulla on jo tuo hengityskirja ja pidän siitä kovasti, haluan ostaa tämän. Tatiana sanoo, että pyydä siihen sitten kirjailijan omistus ja osoittaa toista naista.

Juttelemme vielä hetken ja saan Swami Saradanandalta omistuskirjoituksen kirjaani.

Joogariippumaton sylissä

Ilmajoogaa (Aerial Yoga) olisin halunnut kokeilla, mutta liinoja telineineen on vain kymmenen ja jonossa on noin sata ihmistä. Jään seuraamaan näytetuntia. Pian totean, että liina on lähinnä apuväline muiden – vöiden, blokkien, bolstereiden ja vilttien – joukossa. Sen avulla voi hieman syventää asanaa ja helpottaa siinä viipymistä, mutta huiman villejä asentoja ei aloittelijoille tarkoitetulla näytetunnilla tehdä.

Mitään mullistavaa uutta messuilla ei tänä vuonna näytä olevan. Vuonna 2011 Acroyoga oli pinnalla, mutta se ei ole vielä tänäkään päivänä ehtinyt Ouluun. Mikä mahtaa olla muun Suomen tilanne? Harjoitetaanko missään tätä akrobatian ja joogan yhdistelmää, jota tehdään parin kanssa tai isommalla joukolla?

Siniseen hetkeen

Istun vielä tovin aulakahvilassa. Messupäivä on päättymässä, mutta vilske ja vilinä jatkuvat sunnuntaina. Minulla on muita suunnitelmia.

Suurkaupungissa on paljon erilaisia joogasuuntauksia tarjolla. Useimmat niistä ovat voimakkaampia kuin Suomen Joogaliiton SJL-jooga. Olisi ollut mielenkiintoista käydä sisarorganisaatio British Wheel of Yogan ohjaajan tunnilla, mutta sellaista ei osunut silmään.

Astun ulos siniseen hetkeen. Kävelen mäkeä alas ja koko matkan hotellille. On pimeää ja lämmintä, syysilta Lontoossa.


Minna Arvila

Kuva: Minna Arvila

Runot

Minä kerron sinulle
tänään paistaa aurinko.
Älä sano: sataa
Näe minun kanssani
auringon valo
tunne sen lämpö
ja marraskuun päivä on kirkas
ja siinä on
kevät ja kesä.




Tuuli sammutti kynttilän
ja lakaisi yön valon
ja lämpö valui routaiseen maahan.

Idän taivas hehkui uutta päivää.


Kaija Eskola

Kuva: https://pixabay.com/fi/rein-sumu-mieliala-maisema-595023/
 

Tyttö

Kipinät silmissä
kääntyy kannoilla
oven paiskaa
hiljaisuus soi

missä on pieni
tättärä tyttö
jonka
toive ja ihme
minulle toi.

minne meni ne
vuodet
ja päivät
iltaa aina
vain odotin

mitään muuta
nyt halua en
kuin hetket
nuo
suuret takaisin.

portaita palaa
tuo tättärä tyttö
kipinät
taasen
on sammuneet

yhteinen
sohva ja vilkaisu
kohti
tauonneet
taistelutantereet.


Anne Ahonen

Kuva: https://pixabay.com/fi/vauva-k%C3%A4vely-retro-lapsi-perhe-1542920/

Valvoja

Katoikuisuudessa
äänetön maisemasärky
valo menetti tajuntansa

Mustavalkoinen ruska ympäröi
surmatut värit vuotivat kuiviksi
ääriviivasuolla

Maa ei puhunut
Juuret sokeutuivat
Hedelmät katosivat


   
Tuudittivat niin kauan,
että katseesi heräsi
olit valmis uraasi

Silkinetsijät tarjosivat sinulle siementä
Siemen kumarsi syvään, lupasi
taas värit ilmattarille ja
erämaahan kukoistuksen

Pitelit siementä
näit värejä, nielit ne

Sanat löivät sinetin
            olen vanhentunut aika
kaatuneiden muistopäivänä   
unohtaisitte nimeäni

   

Luovuin jo itsen
mut hän kapusi
korkeimpaan kohtaani, soturini
Kuvattomuuden saartamat
syrjät kohtasivat, saivat
kuvajaiset toisistaan 

                                   Jakautumisen riemu!

Toisiimme astuneina
Seisoimme valmiina sinuun
Erämaan viimeiset



Tyhjässä maisemassa erotut kaukaa
Sininen levottomuus vyöryy, kun
Lausut meille tuomiomme

Oksani kurottaa sinuun
lyödäkseen
ylettämättä

Hakkaat kirveen kuoreen
Silmät putoavat oksalta
Minä katoan hedelmistä

Maa kaljuuntuu
Ilmattaret eivät puhu
Silkinetsijät syövät siemenensä

Sinä jatkat unta


Nimim. KR2
 
Kuva: https://pixabay.com/fi/traveler-auringonpaiste-pilvet-1635294/

Vemputin

Hyvää huomenta, Izvestija!
meille on koittanut uusi aika
teille on syntynyt vapahtaja
kohtapa liikkuu rauta ja raja

saa potkia aukkoja Euroopan uksiin
toisinajattelijat toisiin ajatuksiin
uusien aikojen iivana julma
jämpti on jiiri ja suora on kulma

pim pim pim pim pimputin
vähän niinku entinen Rasputin
kengillä kangilla kapsutin
niskasta boheemia rapsutin

älä sinä huoli, Angela hoi!
kyseessä on pelkkä harjoitus
Ukrainassa käynnissä on vain
lukkojen uudelleensarjoitus

Krimillä muutama kriminaali on
tarpeessa isällisen opetuksen
tarjoan suurvallan ystävällis-
mielisen kädenojennuksen

pam pam pam pam pamputin
bussia ajaa Vladimir
Tsitajes stihi Pushkina,
mikä on mielesi kuskina?

viritetään tuonne alas sadin
haetaan bašarista mattoja
potkitaan auki ja levitetään
pitkin sairaaloiden kattoja

loppuryssäys ihmishenkialen:
nyt Aleppon lapsia tusina!
kriisiapuriisipapukin kai vale
joulu, mieli ja luumurusina

Äiti, tuu ikkunaan!
Täällä on poikasi Vladimir
kyllä selkkaukset saadaan loppumaan
mutta meille kelpaa vain Vladi-mir!

pom pom pom pom pomputin
tykillä oveen koputin
Karhu on apukuskina
Karhun kieli on russkia


Antti Kujala

Kuva: https://pixabay.com/fi/stahlhelmin-sota-harmonia-1618442/
 

Ilta

Parvekkeelle oli katettu lasikantinen puutarhapöytä ja metalliset ohuenmalliset tuolit. Horisontissa häämötti ranta ja illan tullen saapuneet nuorukaiset, jotka kävelivät pitkin rantakatua, ohittivat jäätelökioskit ja torimyyjät. Kun istuin tätini ja setäni kanssa pöydän ääressä, tunsin oloni rauhalliseksi. Meren pintaan peilautuva vaaleanpunainen taivas hohti. Alakerran pitsapaikan ulkopöytiin oli erinomainen näkymä, ja ruoan tuoksu kohosi kolme kerrosta ylemmäs, missä me vietimme alkuiltaamme. Siemailimme viiniä; minä, tätini ja setäni, kunnes jäimme kahden tätini kanssa. Puhuin hänelle perheestä ja ystävistä, rakastajista ja rakastetuista. Hänen kanssaan oli helppo puhua, eikä mikään mitä sanoin, järkyttänyt häntä. Hän kysyi asioistani aina lisäkysymyksiä, mutta ei udellut. Se oli hänessä parasta.

Kerroin tädille siitä, kun ensimmäisen kerran tapasin Lassin. Siitä oli nyt vuosi. Ilta oli silloin vasta aluillaan niin kuin nytkin. Oli kesä ja kyseessä oli pienet, ei niin muodolliset juhlat. Tanssin ulkona silmäparin tervehtiessä minua. Hän tuijotti minua arvoituksellisella katseellaan ja peilasi silmiänsä omiini. Yritin välttää hänen katsettaan, mutta lopulta en voinut enää esittää. Kun katsahdin toiseen suuntaan, Lassi oli edessäni ja kysyi tahtoisinko tanssia hänen kanssaan.

Kliseistä, eikö totta, kysyin tädiltäni. Hän vastasi vain tyynesti, että se oli merkki. Tämän sanottuaan tätini tahtoi kertoa, miten hän tapasi setäni. Oli ollut leuto lokakuu, ja tätini Saila oli kävellyt yliopistolle, missä opiskeli ruotsia. Hän käveli tavalliseen tapaansa suureen luentosaliin kello kahdeksan aikaan aamulla. Saavuttuaan luentosaliin, paikalla olikin sijainen, eikä heidän tavanomainen luennoitsijansa. Saila istui eteen, koska oli myöhässä ja koska ylärivi näytti täydeltä. Sijainen vaikutti nuorelta, melkein yhtä nuorelta kuin Saila. Miehellä oli tummat hiuksensa, jotka olivat sekaisin, ja hänellä oli silmillään neliskanttiset lasit. Hänen ruskeat silmät pilkistivät lasien takaa ja katselivat opiskelijayleisöä. Setäni oli huomannut Sailan melkein yhtä nopeasti, kuin Saila hänet. He mittailivat toisiaan silmillään mutta setäni kuulemma luennoi itsevarmasti, vaikka katseli tätiäni.

Luennon jälkeen Saila taivutteli itsensä kysymään sedältäni jotain luennon jälkeen. Hän oli ymmärtänyt luennon jokaisen asian, mutta keksi yllättäen jotain nokkelaa, jolle tiesi jo vastauksen. Lähtisitkö kanssani syömään, mies kysyi lopulta. Saila vastasi myöntävästi ja hän tapasi setäni illalla kello kahdeksan torilla ravintolan edessä. Hän seisoi rauhallisesti mukulakivitetyllä kävelykadulla kun näki hänet jälleen. He menivät ravintolaan, jossa setäni oli maksanut molempien ruoat. Illan päätteeksi he palasivat kävelykadulle ja nauttivat toistensa seurasta tovin, ennen kuin suutelivat ja hyvästelivät toisensa.

Totesin, että meidän molempien tarinat ovat melko samanlaisia. Rakkautta ensisilmäyksellä. Mutta kuka oikeasti tietää, kuinka monta kertaa minä ja Lassi olemme olleet samassa paikassa samaan aikaan, tai kuinka monta kertaa olemme vilkaisseet toistemme kasvoja, kysyin tädiltä. Se ei ole kiinni niin paikasta, vaan ajasta, täti virkkoi. Mietin aikaa. Rakkauksiemme välillä on paljon aikaa, mutta olemme molemmat kokeneet samoja asioita, vaikka meillä on yli 40 vuotta välillämme.

Ilta oli jo pitkällä, kun muistin, että lupasin soittaa Lassille. Kello olisi jo 2 Suomessa. Olisiko hän jo nukkumassa?


Sanna Stenman

Kuva: https://pixabay.com/fi/brighton-rantakatu-rannikko-920314/

26. huhtikuuta 2016

Pääkirjoitus, huhtikuu 2016

Menetelmällinen kirjoittaminen


Auki-lehti 3/2016 sisältää Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston - Turun avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen aineopiskelijoiden tekstejä. Osa teksteistä on syntynyt tunnilla niin sanotun menetelmällisen kirjoittamisen kautta.

Sanon menetelmälliseksi kirjoittamiseksi tekniikoita, joissa teksti syntyy tietyn kaavan tai ohjausviitteiden avulla. Sellaisia ovat esimerkiksi proosassa kaavanovelli ja tietokirjoittamisessa seitsemän lauseen essee. On myös malli, jossa runo rakennetaan 18-kohtaisen ohjeen mukaan.

Joskus tekstille annetaan tarkat puitteet kuten henkilöhahmon ominaisuudet, kerronnan aikamuoto ja tilanne, johon hahmo sijoitetaan.

Eikö kirjoittaminen olisi vapautuneempaa, jos olisi vain yhteinen aihe ja jokainen toteuttaisi sen tavallaan?

Menetelmällisten harjoitusten tarkoituksena on kehittää kirjoittamisen rutiineja ja auttaa sisäistämään peruskeinoja, joilla teksti syntyy silloinkin kun jutulla on maksava tilaaja ja sovittu deadline: kun kirjoittaminen on ammatillista työtä.

Kirjoittamisen tekniikat sisäistää vasta tietoisesti kokeilemalla. Käytäntö on luovan kirjoittamisen opiskelussa tehokkaampi kuin näkökulmien, juonenkehittelyn tai henkilökuvauksen opiskelu teorian kautta.

Menetelmällinen kirjoittaminen ei tietenkään ole ainoa tapa harjaantua kirjoittajaksi. Oheen tarvitaan vapaata kirjoittamista, treenikirjoittamista tai vaikka päiväkirjakirjoittamista - sitä, että tarttuu kynään ja antaa kirjoittajaminän vuodattaa sanoja paperille.

Niin kirjoittamiskanava pysyy avoinna ja kynään tarttumisen rutiini vahvistuu.

Perusaskeleiden oppimisen jälkeen ehkä hetkittäin pääsemme tilaan, jossa kirjoittaminen sujuu kuin tanssi.

Marja-Riitta Vainikkala, luovan kirjoittamisen opettaja


 
Kuva ja maalaus Marja-Riitta Vainikkala