30. toukokuuta 2017

Katkelma tekstistä ”Lennä”

Makaan puuvillalakanalla painosi alla. Katsot kuin et olisi koskaan kauniimpaa nähnyt, kätesi kasvojani vasten on niin täynnä rauhaa. Välillä kai silmieni ihannointi muuttuu kivuksi, sinä huomaat. Pakotan ajatukseni muuhun, minä olen ja miellytän. Olen vain sinun, vakuuttelen ehkä enemmän itseäni kuin ketään muuta.

Askel askeleelta syvän päähän, huulesi hapuilevat ihoani vasten. Tunnen lämpösi ja sen hellyyden, mikä sinusta aina hohkaa. Tiedän että rakastat jokaista osaa, tahdot kaikki nekin päivät. Lämpösi upottaa kaiken muun, hukuttaa haluttomuuden. Huultesi hikihelmet valuvat ahneutesi värittäminä kehoani pitkin, sukeltavat suruni sekaan. Intohimosi imeytyy ihooni, toivon että se parantaa, karkottaa kyyneleet. Silti kun et katso kasvoni vääntyvät kivusta, korvaasi vasten huokaus, jonka syytä et tunnista.

Kesken kaiken kysyt, olenko kunnossa. Hetken hämmennyksen jälkeen kerron iänikuisen valheen. Väsynyt vain, vastaan kuten aina.

Aiemmin aseeni pitivät poissa. Onnistuin olemaan luotaantyöntävä, mutta kaikista ansoista huolimatta pääsit aitojeni ohi. En osaa olla, ihon alla ryömii epämukavuus kuin peiton alle eksynyt torakka. Silloin olin aina tarpeeksi kaukana, pidin rajan patjan puolessavälissä. Kanssasi en osaa olla kuin päällekkäin, raajat levällään erottamattomina.

Iida Putkonen

Kuva Pixabay
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti