28. maaliskuuta 2019

Turmeleeko valta sielun?


Elisa Tervonen / Oswald:
“Kuninkaan isku kuumottaa poskeani. Uskollinen palvelija olen ollut koko elämäni ajan hänen tyttärelleen ja tässä on kiitos. Ei ole luottamusta huomisen hyvyyteen. Uskollisuutta osoitin ja tälle tehtävälle lähdin. Ja taas kohtasin vain pilkkaa. Kreivi, se hirviö. Konnaksi, lurjukseksi, äpäräksi haukkui. Antoi tulla oikein olan takaa. Lateli sylki suusta roiskuten kaikki hirviömäiset haukut kasvoilleni. Ei riittänyt haukutkaan vaan vielä miekkaansa tarttui ja uhkasi tappaa. Minut petturiksi leimasi ja uhkasi tappaa. Minut”

Roolihenkilö väittää: “Lupaus on velkaakin pahempi.”



Mirjami Sirén / Goneril:
”Minulla langat ovat aina pysyneet käsissä. Olen vetänyt ja solminut, ommellut ja neulonut, ja lanka on aina totellut minua. Mutta nyt käsissäni on vain sotku. Tiukkoja, tiiviitä umpisolmuja. Niitä ei saa auki. En tiedä, miksi olen ne sitonut.”

Roolihenkilö väittää: ”Ihminen kutoo itse kohtalonsa ja sotkee itse kudelmansa.”


Ritva-Liisa Niskanen / Cordelia:
"En piittaa vallasta, en tahdo petoksella mitään. Ei olisi oikein ollut, jos valehdellut olisin. Kuningas ei suoria sanoja sietänyt: manasi alamaailman jumalia ja minut kielsi. Sydämeni veripisaroita vuoti. Myrskysi luontokin päivänä, jona luotaan pois hän minut ajoi. Iltaisin itkin itseni uneen vieraassa maassa.  Suru ja kaipaus täyttivät rintaa ja hetken vihakin. Aamuisin, kun avasin silmäni, ihmettelin, miten Ranskanmaalle jouduin. Vielä hetki sitten olin elänyt kauniissa linnassa vailla huolen häivää. Nyt ympärillä vain outoutta ja yksinäisyys ainoana ystävänäni.

Roolihenkilö väittää: ”Ei voita valhe ei viekkaus, vaan anteeksiantava rakkaus.”



Tauno Koskela / Narri:
”Mutta hyvän opetuksen sai kuningas asemastaan ja tehtävästään. Sillä hän luopuu järjettömästi vastuustansa, ja uskoo imartelijoidensa sanoja tosiksi, on ylpeydessään ja itserakkaudessaan tullut niin sokeaksi, ettei enää näe eteensä. Niin muodoin myös kuulin kuninkaan toiset sanat:
Kurjat alastomat raukat maailman teillä, myrsky ruoskii teitä, kun te vaellatte kotia ja ruokaa vailla, tuulen raastaessa ryysyjänne. Kuka antaa teille suojan? Hän oli ylpeydessänsä ajatteli heitä liian vähän.”

Roolihenkilö väittää: ”Elämä on epäjärjestystä ilman luonnonjärjestystä!”



Annika Kaarlela  / Ritari Benjamin:                  
”Voi petollisuutta, julmuutta! Sisaret Cordelian pian jo valat rakkauden rikkoi, nummelle myrskyyn ajautui isänsä Lear. Uppos surun miekka näin sydämeen Cordelian. Oli valtiattareni onni minun onneni, nyt on hänen surunsa minun suruni. Vuoksi Learin uhkaa jo sodan julmuus. Oikeamielisyys haastaa petollisuuden. Kaikkeni aion antaa puolesta Cordelian, esivallan kunniallisen. Kunpa varjeltuisi hän, kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Rakkaus on miekkaa väkevämpi.”

Roolihenkilö väittää: Kaikki uskollisuuden ja rakkauden puolesta!”



Pinja Risto / Cordelia:
”Mitä sanottavaa nuorimmalla on: on vaikeaa sanoa oikeat sanat, jos saa viimeisen vuoron.
Mitä sanottavaa suojatilla on: on tärkeää sanoa oikeat sanat, jos kilpailee säälilahjoista.”

Roolihenkilö väittää: ”Kaikilla ei ole yhtä paljon valtaa.” 



Marita Utunen / Edgar:
”Liian hurskasko olen? Vaiko vain tekopyhä? Lapsen maailmassako mieleni vaeltelee, vain maitoako suonissani virtaa?
Kai minun on totuuden nimissä kerrottava, että en minäkään aina ole ollut näin täynnä moraalista murhetta. Onhan minullakin ollut iloiset irstaat vuoteni. Olen minäkin nukkunut hekuma mielessäni, vajonnut pikarien ja pelipöytien palvojaksi, olen pettänyt, panetellut ja paritellut. Murhannutkin salaa… Voi, missä kaikessa olenkaan rypenyt!
Ja miksen olisi, tämä hovin heikkoa lihaa viettelevä perkeleen pesä ympärilläni. On juonitteluita isien ja veljien ja puolisoitten rakastajien päänmenoksi. On tytärten vehkeilyjä perinnöistä ja maanomistuksista. On viininhuuruisia illanistujaisia, on kilahtelevia vöitä ja heilahtelevia helmoja. On kiimaista kikatusta ja on Edgar… Edgar, joka keikistelee tämän kaiken keskellä silmissään suunnaton kiihko.
Mutta kuten äitini opetti, ”Taivas jakaa oikeutta, jumalat kiertävät himoistamme ruoskan”, vaikka ikävä kyllä en uskonut sitä ennen kuin – niin, ennen kuin -.
Niin, niin paljon on tapahtunut huumaisten vuosieni jälkeen. Mutta niin vain on sivallus sivallukselta viilletty sisälleni sanoma: muutosta ei saavuteta miekkailemalla, pitää pistää tikari omaan sieluun.”

Roolihenkilö väittää: ”Muutos ei lähde miekkailusta, ensin pitää pistää tikari omaan sieluun.”


Varpu Vatanen / Edmund:
“Siis pelottomin mielin käy kuolemaan tämä petturi, lurjus ja äpärien äpärä! Jätän hyvästit, henkitoreissanikin pystypäin, ylväänä, en nöyrry, vaikka helvetin lieskojen jo tunnen kantapäitäni kuumottavan ja luokseen kutsuvan.”

Roolihenkilö väittää: "Armo on pelkureita varten."





Karoliina Kokko / Narri:
"Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Voin kai vain keskittyä turvaamaan asemani. Kehittää nokkeluuttani. Elää narrina, kun joku minua syntyperältään huonompi nai neitoni. Ottaa omakseen minun Berthani."

Roolihenkilö väittää: ”Lupaukset on tehty rikottaviksi.”


Lauri Moilanen / Edgar:
"Olen kysynyt itseltäni tuhannen kertaa, mikä mielettömyys meitä vei. Kuin… kuin olisi kaikki kääntynyt nurin päin, ja maasta tullut taivas ja taivaasta maa, jossa pilvet peittivät nurmikenttiä ja meri tippui sateena taivaalta."

Roolihenkilö väittää: ”Valta voi rikkoa hyvänkin mielen.”



Minna Tölli / Kuningas Lear:
”Minun elämäni on ollut erehdystä. Kaikkien hylkäämänä kuljen kohti tuhoa. Viha ja raivo eivät tuoneetkaan minulle tyydytystä. Rakkauden opin tuntemaan vasta elämäni viimeisillä hetkillä. Voi Cordelia, anna minulle anteeksi. Sinun tulosi herätti vielä unelman lämmöstä. Mitä välittäisin enää rikkauksista, mitä vapaudesta, mitä mahtavuudesta. Sinun kanssasi olisin mielelläni jakanut vaikka vankeuden vaikeudet. Mutta sinut vietiin minulta! Valo sammui.”

Roolihenkilö väittää: ”Itsekäs elämä johtaa katkeraan katumukseen vanhuudessa.”


Heidi Köykkä / Cordelia:
"Kun olin pieni tyttönen, äidilläni oli tapana viedä minua ja siskojani metsäretkille. Rakastan metsää. Sen eläimet ovat ystäviäni. Sen puilla, kivillä, pensailla ja ruoholla on sielu. Sen vedet antavat sille elämän."

Roolihenkilö väittää: "Meissä kaikissa on valo, toiset vain kulkevat enemmän varjoissa."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti